KTP hakee positiivisuudella parempaa tulosta

Alavireisesti viime aikoina pelannut KTP kohtaa keskiviikkona Hongan. Päävalmentaja Sami Toiviaisen mukaan joukkue on palannut positiivisen ajattelun malliin.
Lauantaina nähtiin Toiviaiselta poikkeuksellisen kova kurinpalautus suojateilleen, kun KTP nöyrtyi Kouvojen isäntänä peräti 26 pisteen kotitappioon. Toiviainen kertoo nyt olevan toinen ääni kellossa ja pudotuspelivirettä lähdetään hakemaan positiivisuuden kautta.
– Eiköhän tässä nyt ole kuljettu negatiivisuuden tie loppuun ja käytetty se kortti joukkueen kanssa ja joukkueena. Olemme palanneet positiivisen tekemisen malliin ja sillä mennään loppuun asti. Tänään (Tiistaina) on katsottu pelkästään meidän hyviä suorituksia, esimerkiksi viimeisestä Okapi Aalstar-pelistä. Toivon mukaan kaikki ymmärtävät, että me pystytään varmasti parempaan, Toiviainen toteaa KTP:n sivuilla.
Toiviainen ei tällä kertaa ole uhrannut kovinkaan paljoa energiaa vastustajan tekemiseen.
– Honkaan ei juurikaan kiinnitetty huomiota. Paljon tärkeämpää on saada oma peli edes pienin osin keskiviikkona parempaan suuntaan.
Pikainen analyysi vastustajan avainpelaajista toki irtoaa.
– (Brady) Morningstarin pelinteko kuriin, (Tuomas) Iisalolle tai (Villematti) Kopiolle ei vapaita kolmosia, (Ronnie) Clarkille pelkkiä haastettuja heittoja, sekä (Jaraun) Burrowsin pick’n roll ja hyökkäyslevyt pois.
KTP:n viimeaikaiset otteet ovat jättäneet toivomisen varaa ennen kaikkea asennepuolella. Runkosarjasijoituksen kannalta merkityksettömät ottelut ovat tuntuneet vieneen pelihalut joiltakin pelaajilta. Toiviainen ei kuitenkaan lähde nimitasolle.
– En halua nyt eritellä meiltä ketään pelaajia kenen pitäisi nousta tasolleen, vaan jokainen ottaa vastuun omasta tekemisestään ja on valmiimpi keskiviikkona ja ennen kaikkea playoffsien alkaessa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia