Vilppaan pelistä löytyy vielä parannettavaa: ”Puolustukseen en ole hirveän tyytyväinen”
Vilpas jatkoi keskiviikkona tiukkaa pudotuspelivääntöään Lappeenrannan Namikaa vastaan Salohallissa. Kotijoukkueen esitys oli kaikin puolin ryhdikäs ja Namika ei päässyt kuskin paikalle kertaakaan koko pelissä.
Vilppaan Jo Harris oli jälleen pitelemätön tuttuihin kotikoreihin, mutta iso kiitos voitosta kuuluu penkiltä tulleille Mikael Sandbergille ja Ilmari Kalliolle. Päävalmentaja Mikko Tupamäki antoi lähes 70 minuuttia peliaikaa vaihtomiehilleen ja se kiitti vastuusta kurittamalla Lappeenrantaa 31 pistellä. Vilppaan voitto kirjattiin luvuin 93-73 (54-39). Salolaisvoittoa himmensi Shawn Atupemin loukkaantuminen toisen jakson alussa.
– Pari ensimmäistä paikkaa jätin käyttämättä. Huomasin, että vastustaja antaa tilaa ja vedin sitten joka kerta kun rauta näkyi. Tiedettiin, että Lappeenranta tulee kiusaamaan ja heidän pelitavallaan tulee helposti 10-15 pisteen runeja. Perusvarma suoritus meiltä, 14 pistettä heittänyt Sandberg pohtii Vilppaan sivuilla.
Tärkeästä voitosta huolimatta Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki löysi omiensa esityksestä paljon hyviä asioita, mutta pientä jäi kaipaamaan myös pientä hienosäätöä puolustuspelaamisessa.
– Puolustukseen en ole hirveän tyytyväinen. Lappeenranta tuli hyvällä sykkeellä eikä pelannut missään nimessä huonosti. Hyökkäyksessä tehtiin 93 pistettä, heitettiin hyvällä prosentilla ja levypallopelissäkään ei ollut valittamista. Eniten tyytyväinen olen, että penkiltä tuli jätkiä valmiina pelaamaan. ”Ässä” ja ”Ile” olivat ratkaisevassa asemassa. Ässä alusta asti ja Ile etenkin Namikan paikkaa vastaan. Hienoa, että nuoret pojat ottavat vastuuta, iloitsi Tupamäki.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa