Tilastot KTP:tä vastaan: ”Pyrintö on kotikentällään suosikki”

KTP-Basket on noussut sensaatiomaisesti kuilun partaalta, 0-2-tappioasemasta välierien viidenteen otteluun. Pudotuspelejä on pelattu Suomessa 40 vuotta, mutta 0-2-tilanteesta on noustu voittoon vain kolme kertaa.
Pantterit teki sen kaudella 1982-83 KTP:ta vastaan välierissä ja Pyrbasket Nokiaa vastaan kauden 2000-2001 puolivälierissä. Viimeisimpänä tempussa onnistui kaudella 2003-04 Namika Lahti, joka kukisti välierissä KTP:n. Lars Ekrströmin kakkosvalmentajana hääri tuolloin Sami Toiviainen, joten KTP:n nykyiselle päävalmentajalle temppu ei ole uusi.
KTP:llä on henkinen yliote kahden peräkkäisen voiton myötä, mutta Pyrintö lähtee silti kotietunsa ansiosta otteluun suosikkina. KTP on ainut joukkue, joka on onnistunut tällä kaudella nujertamaan Pyrinnön sen kotiluolassaan.
– Toki kotijoukkue jo historiaakin tutkien jonkinlainen suosikki, mutta olemme osoittaneet pärjäävämme hyvin Pyrintöä vastaan. Pyrinto on kotikentällään suosikki, mutta 2-0 johdon menettäminen asettanee joitain paineita ottelun voittamiselle, Toiviainen muistuttaa KTP:n sivuilla.
Viides ottelu tulee olemaan henkien taisto, jonka pienet asiat ratkaisevat. Kahden taktikkovalmentajan shakki huipentuu, mutta ratkaisuottelussa tullaan varmasti poikkeamaan molempien pelikirjasta. Tahto, asenne, sekä voitonhalu korostuvat ja voittajatyypit nousevat esiin. Suuria muutoksia on turha enää odottaa kummaltakaan valmentajalta.
– Ei suuria muutoksia. Mitä vähemmän Pyrintö saa niin sanottuja helppoja koreja, niin mahdollisuus voittoon kasvaa. Vielä neljännessä pelissä meille tuli jokunen unohdus muutamissa sovituissa asioissa, jotka on saatava pois ja toimimaan paremmin.
Miten Pyrintö kaatuu ja finaaliunelma toteutuu toisen kerran peräkkäin?
– Huolellisuudella molemmissa päissä, rennolla otteella ja levypallojen voittamisella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä