Kataja tasoitti keskiviikkona finaalisarjan Pyrintöä vastaan. Vesa Mäkäläisen mukaan yhtenä voitonavaimena oli ensimmäisestä pelistä parantunut levypallopelaaminen.

Finaalisarjan avausottelussa Pyrintö rokotti Katajaa erityisesti hyökkäyslevypalloista upottamillaan koreilla ja jätti 4,000-päisen Hakametsän jäähallin kotiyleisön tuulettelemaan ensimmäistä kiinnitystä Suomen mestaruuteen.

Toisessa osaottelussa Joensuun Mehtimäen jäähallilla Kataja oli lukenut läksynsä.

– Levypallopelaamisemme oli ensimmäisessä pelissä todella huonoa. Petri Heinonen haki yksinään kahdeksan hyökkäyslevypalloa ja koko Pyrintö muutenkin 13 tai 14. Se oli ihan liikaa noin kovaa joukkuetta vastaan, Mäkäläinen pohtii Korisliigan sivuilla.

– Katsottiin jälkikäteen ottelutallennetta ja huomattiin, että Pyrintö teki käytännössä pisteen jokaista hakemaansa hyökkäyslevypalloa kohden. Toiseen matsiin lähdimme pääteemanamme oman pään levypallopelaaminen, ja siinä onnistuimme hyvin, Mäkäläinen kiittelee. Finaaleissa on nyt kahden päivän hengähdystauko, mutta jos aikataulutus olisi ollut Mäkäläisestä kiinni, hän olisi jatkanut sarjaa Tampereella jo perjantaina.

– Tiukkahan tämä pelitahti on ollut, mutta minun puolestani olisi pelit saaneet jatkua vaan. Pelaamme ehkä pikkuisen laajemmalla rotaatiolla kuin Pyrintö, joten joka toisen päivän tahti olisi ihan hyvin sopinut meille, laituri naurahtaa.

Viikonlopun tuplaottelua odotellessa Mäkäläinen toivoo, että kahden ensimmäisen finaaliottelun katsojamääristä petrataan entisestään jatkossa.

– On ollut todella upeaa pelata näin täysille katsomoille niin Hakametsässä kuin Mehtimäelläkin. Meillä on meneillään huikea finaalisarja, toivottavasti yhä enemmän ihmisiä tulee katsomaan.