Kataja hankki nuorten maajoukkueen pistetykin
Kuva: Juha Tamminen
19-vuotias Marcel Moore aloittaa Korisliiga-uransa Joensuussa. Helsinkiläisen Warriorsin kasvatin ja 200-senttisen laiturin kanssa tehty sopimus on yksivuotinen.
Moore kuului reilu viikko sitten päättyneissä 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisoissa Suomen avainpelaajiin. Hän oli joukkueen toiseksi paras sekä pisteissä että levypalloissa keskiarvoillaan 11,8 ja 5,0. Yhteispistemääränsä (94) oli joukkueen paras. Kahden pisteen heitot osuivat 47- ja kolmen pisteen heitot 37-prosenttisesti. Peliaikaa kirjautui kahdeksassa ottelussa keskimäärin 23 minuuttia.
Kauden 2013-14 Moore vietti USA:n Floridassa, jossa opiskeli ja pelasi Victory Rock Prep -koulussa (High School). Hän missasi kauden 43 ottelusta kymmenkunta loukkaantumisen vuoksi.
Mooren juniorivuosien meriitteihin Suomessa kuuluvat mm. A-poikien SM-sarjan pistekuninkuus kaudella 2012-13 muhkealla 30,5:n keskiarvolla sekä samalla kaudella nakuteltu yhden ottelun piste-ennätys, peräti 71.
Moore on Kataja Basketin yhdeksäs sopimuspelaaja kaudelle 2014-15. Muut ovat Robert Arnold (USA), Petri Virtanen, Teemu Rannikko, Kalle Naapi, Marius van Andringa, Tommi Huolila, Jesse Niemi ja Nicolai Hvidberg (DEN). Valmennuksesta vastaavat Pekka Salminen ja Tuomas Oja.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Shai Gilgeous-Alexanderilla vielä pitkä matka
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Salon Vilpas hyvin lähellä mestaruutta