Pitkä odotus päättyy lauantai-iltana, kun Suomi vihdoin pelaa ensimmäisen MM-ottelunsa ja vastaan asettuu USA. Suomen pelissä katseet kohdistuvat ennen kaikkea Petteri Koposen tekemisiin, mutta hän ei kanna ylimääräisiä paineita hartioillaan.

Koponen on ollut avainroolissa johdattamassa suomalaista koripalloa Euroopan alasarjoista aina MM-kisoihin saakka. Nyt tehty työ saa viimein palkkansa, kun pallo lentää ilmaan Bizkaia Areenalla kello 22.30 Suomen aikaa.

– Onhan tätä odotettu jo siitä lähtien, kun kuulimme mikä lohko meillä on ja ketä meille tulee vastaan. Olemme heittäneet jätkien kesken läppää ja on vaikea uskoa, että kisat alkavat ja pelaamme jenkkejä vastaan. Katsoimme vähän videota ja kävimme jenkkien skouttia läpi, niin oli vähän epärealistinen fiilis. Täytyy muistaa, että tässä matkan varrella on ollut vastassa Islantia ja Luxemburgia ja nyt siellä luki USA. Siinä tämä asia hieman realisoitui. Katsoimme vähän klippejä ja täytyy myöntää, että kyllä on kovia jätkiä vastassa, Koponen katsoo avausottelua.

Koposen ympärillä on pyörinyt kova mylläkkä lohkoarvontojen ratkettua, sillä NBA-seura Dallas Mavericks omistaa miehen pelioikeudet rapakon takana ja USA-ottelua on pidetty hänelle näytön paikkana NBA:n suuntaan. Viileä pelimies ei vaivaa kuitenkaan päätään muiden odotuksilla, vaan keskittyy olennaiseen.

 

– Kiva päästä näkemään missä menee, mutta en ota siitä liikaa paineita. Moni on kysynyt minulta, että minun pitää pelata hyvin ja niin edelleen. En itse näe sitä kuitenkaan niin, vaan yritän pelata vain omaa peliäni. Varmasti jenkit yrittävät ottaa minulta paljon pois ja he ovat varmasti nähneet pelejäni. He yrittävät tehdä asiat vaikeiksi ja meidän pitää olla valmiita siihen ja pelata mahdollisimman hyvin, Koponen muistuttaa SuomiKoris-sivuston haastattelussa.

USA on ottelussa selkeä ennakkosuosikki eikä Suomelle etukäteisennakoissa juuri anneta mahdollisuuksia. Koponen tunnustaa ottelun realiteetit.

– Vedämme normaalin valmistautumisen peliin ja lähdemme tilanne kerrallaan taistelemaan ja katsotaan kuinka pitkälle se riittää sekä kuinka pitkään pystymme kiusaamaan heitä. Tiedämme millainen jengi siellä on vastassa. Tämä on meille aika outo tilanne, sillä olemme tottuneet viime aikoina siihen, että pystymme lähtemään joka peliä voittamaan. Nyt jokainen jätkä varmasti tietää, ettei realistisesti ole mahdollisuuksia voittaa, mutta jokainen varmasti haluaa näyttää, pistää kentällä parastaan ja taistella joka hetki niitä jätkiä vastaan. Tällaista mahdollisuutta ei tule ja koetetaan nauttia tästä, Koponen kertaa ottelun lähtökohtia.

– Lähdemme kiusaamaan jenkkejä mahdollisimman pitkään. Eihän sitä ikinä tiedä, että jos he heittävät kolmoset vaikka 0/33, niin kaikki on aina mahdollista, hän jatkaa.

Susijengin perjantai-illan valmistavissa harjoituksissa koettiin loppuhetkillä pienoista draamaa, kun Koponen sai kovan tärskyn Hanno Möttölältä. Hän kuitenkin vakuuttaa kaiken olevan kunnossa.

– Legendaarinen viimeinen tilanne treeneissä ja vanha herra Möttölä juoksi täysiä korvaa päin. Onneksi ei muuta eikä sen kummempaa, Koponen naurahtaa.

Salttu Forsström