Ruotsissa halutaan seurata Susijengin fanien esimerkkiä
Susijengin fanien ilmiö ja fani-invaasio Bilbaoon ei ole jäänyt huomaamatta länsinaapurissa Ruotsissa. Ruotsissa on käynnistetty ”Moose Nation” faniprojekti, jonka toivotaan herättävän ruotsalaisfanit. Tulevaisuuden haaveissa olisi myös Suomen ja Ruotsin väliset maaottelut.
Jonas Morin ja Thomas Valtonen seurasivat vaikuttuneina Susijengin fanien edesottamuksia Bilbaossa ja saivat kipinän myös Ruotsin koripallomaajoukkueen kannattajatoiminnan herättämisestä.
Morin ja Valtonen loivat Facebookiin ”Moose Nation”-sivut ja jo reilun viikon aikana sivusto on kerännyt noin 1500 tykkääjää.
– Kun pukeudut Ruotsin väreihin, lajista riippumatta, tunnet alitajuntaisesti ”tämä on se missä haluan olla”. Miksei se olisi urheilulajissa jota me rakastamme, Morin kertoo Ruotsin koripalloliiton sivuilla.
Moose Nationin nopea suosio on osoittanut, että sille on kysyntää Ruotsin puolella ja koripalloinnostus on heräämässä myös siellä, vaikka ensi kesän EM-kisat jäivätkin haaveeksi. Tulevaisuuden tavoitteena onkin saada järjestetyksi Suomi-Ruotsi-maaottelut.
– Kahdessa päivässä yli tuhat ihmistä on ilmoittanut olevansa valmiina lähtemään laivalla Suomeen katsomaan, kun Ruotsi pelaa Suomea vastaan ja juhlimaan yhdessä Susijengin kanssa. Totta kai meidän pitää olla yhteyksissä Suomeen ja neuvotella aikatauluista ja saatavuudesta, mutta se on loistava idea ja erittäin inspiroiva, Ruotsin koripalloliiton markkinointijohtaja Johannes Wohlert toteaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”