Uusi sentteri on KTP-Basketin puuttuva palanen: ”Olemme erittäin iskukykyinen joukkue”
KTP-Basket on kotoisen Korisliigan lisäksi mukana myös EuroChallengessa. Joukkueen valmentaja Anton Mirolybov kertoo ryhmän olevan varsin iskukykyinen.
Kotkalaisten joukkueen runko on pysynyt pitkälti samana, sillä ainoastaan ulkomaalaispelaajat ovat vaihtuneet.
– Meillä on ollut erittäin työntäyteistä elokuun alusta alkaen. Joukkueessamme on hyvä energia, jonka nuoret pelaajat ovat tuoneet. Kotimainen kaarti ei ole muuttunut viime vuodesta, joten olemme päässeet tekemään hyvin töitä.
– EuroChallenge on mahtava haaste ja mahdollisuus. Pääsemme pelaamaan hienoja pelejä. Se tuo työtä lisää, mutta palkintoja on jaossa. Teemme kaikkemme, että myös siellä tulee menestystä, Mirolybov sanoo.
Joukkue sai riveihinsä myös todellisen vahvistuksen, kun 206-senttinen Kenneth Simms liittyi joukkueen vahvuuteen.
– Uskon Simmsin olevan se puuttuva palanen. Jos hän vain on sellainen, kun uskomme hänen olevan, niin olemme varmasti erittäin iskukykyinen joukkue, Mirolybov sanoo.
Kotkalaisten riveissä pelaa myös maajoukkueenkin portteja kolkutteleva Samuli Vanttaja, jolla on kova luotto joukkueeseensa.
– Meillä on tosi kova joukkue. Uskon, että mikäli pysymme kunnossa, niin yllämme finaaleihin asti. Haluan kovasti parantaa viime kaudesta ja auttaa joukkueemme mestaruuteen asti, Vanttaja kertoo itsevarmana.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa