Tiivistynyt puolustuspeli toi Katajalle voiton
Kuva: Juha Tamminen
Kataja haki voiton Espoosta, kun se kaatoi vieraskentällä Hongan 93-88. Katajan päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan joukkueella oli vielä hakemista puolustuspelin kanssa, mutta se kuitenkin takasi joensuulaisille voiton.
Salmisen mukaan joukkueen puolustuspelaaminen on vielä hieman hakemista.
– Ensimmäiset 17 minuuttia meillä oli epäselvyyksiä puolustuspäässä ja hyökkääminen oli kaverille aika helppoa. Etenkin meidän uusi iso (Tom Knight) oli vielä aika lailla ulkona joukkuepuolustussysteemistämme. Annetaan hänelle nyt kuitenkin reilusti aikaa totutella. Se mitä olemme kanssaan ehtineet käydä läpi, liittyy käytännössä hyökkäämiseen, Salminen pohtii Katajan sivuilla.
– Kolmannella jaksolla saimme tiivistettyä puolustusta ja peli alkoi kääntyä meille. Varsinkin Tommi (Huolila) puolusti hienosti ja oli tänään yksi kentän parhaista pelaajista.
Katajan piti varpaillaan erityisesti Hongalle 26 pistettä upottanut Ronnie Clark.
– Clarkin kanssa meillä oli vaikeaa, vaikka hänen kovuutensa ei varmaan kenellekään tule yllätyksenä.
Katajan nuorentui täksi kaudeksi ja Salminen olikin tyytyväinen nuorten pelaajien esityksiin.
– Nuoret Marius (van Andringa) (3/0), Marcel (Moore) (0/1) ja Kalle (Naapi) (0/0) täyttivät paikkansa. Pitää muistaa, että he kaikki ovat aivan alussa tämän tason peleissä.
– Etenkin näiden nuortemme puolesta olisi hienoa, jos keskiviikkona Joensuussa Pyrintöä vastaan olisi suuri määrä yleisöä kannustamassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan