Huippujoukkue jälleen Bisonsilla vastassa: ”UNICS on todella hyvä joukkue”
Bisonsin kiertue Venäjällä jatkuu sunnuntaina vierasottelulla UNICS Kazania vastaan. Kazan sijaitsee Moskovasta noin 800 kilometriä itään.
UNICS on suhteellisen nuori seura. Se perustettiin vuonna 1991 yliopistojoukkueeksi. UNICS-nimi viittaa seuran lähtökohtiin, UNI yliopistoon, C kulttuuriin ja S urheiluun. Seura on ehtinyt saavuttaa paljon huolimatta nuoresta iästään. Venäjän mestaruutta se ei ole voittanut vielä kertaakaan, mutta hopea- ja pronssisijoja on 2000-luvulta lukuisia (hopeaa neljästi ja pronssia kuudesti). Myös kansainvälisillä kentillä on tullut menestystä. Kaudella 2004 se voitti FIBAn Eurooppa Liigan (nyk. EuroChallenge). Eurocupin UNICS voitti kauden 2011 päätteeksi.
Helppoa ottelua ei ole taaskaan luvassa. UNICSin valovoimaisin tähti lienee laituri James ”Flight 75” White. White on tuttu NBA-kentiltä – hän edusti kaudella 2006–07 San Antonio Spursia ja juhli mestaruutta kauden päätteeksi seuran riveissä. UNICS:lla on muitakin profiilipelaajia. Myös takamies Keith Langford on käväissyt näyttämässä taitojaan NBA:ssa (SA Spurs 2007.) Eurooppalaisista pelaajista voisi mainita kreikkalaiskaksikon Nikolaos Zisis ja Konstantinos Kaimakoglou.
Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson ei kumartele sunnuntain vastustajaa, mutta tunnustaa tosiasiat.
-UNICS on todella hyvä joukkue. James White ja Keith Langford ovat joukkueen avainpelaajat, Gibson tähdentää Bisonsin sivuilla.
Bisons jää pituusvertailussa jälleen pieneksi. UNICS on vielä TsSKAakin pidempi, sillä kazanilaisten keksimitta on prikulleen 200 cm. Loimaalaisten keskipituushan oli 193 senttiä. Onneksi koripallo-otteluita ei voiteta pelkällä pituudella. TsSKAa vastaan Bisons pärjäsi levypalloissa yllättävänkin hyvin (42–36).
– Hyvä levypallopeli lähtee siitä, että meidän pitää olla jo valmiiksi hyvässä puolustusasemassa. Olen aina sanonut, mitä isompi vastustaja on, sitä helpompi hänet on sulkea ulos levypallotilanteesta. Voimme käyttää nopeuttamme ja urheilullisuuttamme eduksemme.
Gibsonilla oli valmiit nuotit sunnuntain peliä varten.
– Meidän pitää olla äärimmäisen aktiivisia. Emme ole sarjan pisimpiä joukkueita, joten meidän pitää tehdä muita asioita kentällä. Emme halua pelata 5 vs. 5 -peliä kuin pakon edessä vaan meidän tulee juosta kenttää kuin hullut. Puolustuksemme pitää olla todella aggressiivista, Gibson summasi.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- Magic Johnsonilta karu vinkki LeBron Jamesin pojalle
- Los Angeles Clippersille 47 miljoonan sopimus
- New York Knicks teki kovan pelaajahankinnan
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa