Päinvastaisessa vireessä olevat Karhu ja Honka iskevät yhteen

Karhu palaa parketille pitkän huilin jälkeen. Joukkue aloitti kauden neljällä perättäisellä voitolla, mutta ennen taukoa se kärsi kaksi tappiota vieraskentällä.
Molemmat tappiot tulivat Kymenlaaksossa. Ensin KTP oli parempi lukemin 98–95 ja heti perään lauantaina Kouvolan Kouvot pitivät pisteet itsellään numeroin 91-83. Tiukat tappiot tulivat juuri oikeaan aikaan.
Tapiolan Honka on pelannut sarjan alun lähes pelikuvana Karhuun verrattuna. Alkuun kolme tappiota (Loimaalla ja Tampereella, kotona vs. Kataja), mutta sitten joukkue on voittanut putkeen Namika Lahden, KTP:n vieraissa, Katajan ja Seagullsit kotisalissa.
– Honka on erinomaisessa vireessä. Siitä osoituksena neljän ottelun voittoputki. Rookie-coach Tuomas Iisalo tehnyt hyvää työtä joukkueensa kanssa. Hyökkäyksellisesti Honka levittää peliä hyvin ja Ike Udanoh on jyllännyt korin läheisyydessä suorastaan häikäisevästi. Joukkueen takamies Ubilla johtaa peliä ja pystyy myös viimeistelemään kovalla prosentilla. Hongan kolmas ulkomaanapu Ronnie Clark pystyy hyvänä päivänä heittämään joukkueen kuin joukkueen nurin.
– Hongan suomalaisosasto on täynnä nuorta energiaa. Nimet Kopio, Järvi, Herrala ja Niemistö ovat pelanneet hienosti ja tulevat varmasti täynnä energiaa keskiviikkona Kauhajoelle, Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen kehaisee vastustajaa Karhun sivuilla.
Toiviaisella on kuitenkin aseet Hongan kaatoon.
– Meidän on saatava Ubillan pelinteko mahdollisimman vaikeaksi, Udanoh kuriin korin läheisyydessä sekä laitettava Hongan heittäjät heittämään mahdollisimman haastettuja heittoja. Terveystilanne muuten hyvä, mutta Juholla (Nenonen) hiukan oireita selkänsä kanssa. Hän satutti sen maanantain treeneissä, Toiviainen päättää analyysin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia