Karhu jatkaa Korisliigaa jo perjantaina, kun se matkaa Lahteen. Namika Lahti majailee tälle hetkellä pudotuspeliviivan väärällä puolella, sijalla yhdeksän. Toki kausi on vasta alussa ja Korisliigasta on muodostumassa tasainen, joten mikään ei tässä vaiheessa ole mahdotonta.

Karhu on päässyt hyvään rytmiin. Ilahduttavaa on ollut nähdä, että onnistujat vaihtuvat pelistä toiseen, mutta joukkueen suorituskyky on pysynyt korkealla läpi alkukauden. Voi olla liian aikaista ennakoida, mutta coach Toiviainen on hyödyntänyt hyvin sarjaohjelman antamat harjoittelutauot.

– Lahti on kurinalaisesti puolustava joukkue, jonka ottelut olleet melkoisen vähäkorisia, paluun takavuosien seuraansa vastaan tekevä Sami Toiviainen kertoo Karhun sivuilla.

– Hyökkäyspäässä pallon liike hyvää, johon meidän on keksittävä keinot. Emme voi vain antaa koko ajan helppoja puolenvaihtoja, koska muuten Lahti pääsee omalle mukavuusalueelleen. Korille ajot, helpot pick’n’rollit ja post-pelaamiset mahdollisimman vähiin, niin olemme vahvoilla. Laitetaan heidät heittämään kättä vastaan.

Namika on saanut alleen ehjän harjoitusviikon, kun taas Karhu kohtasi viikolla Bisonsin.

– Lahti tulee otteluun varmasti hyvin harjoitelleena ja valmistautuneena. Meille kolmas peli kuuteen päivään. Onkin kiva nähdä miten jaksamme toteuttaa asioita koko 40 minuutin ajan, Toiviainen maalailee taustoja perjantain otteluun.