Kierrosennakko: Kouvolassa vietetään juhlapäivää

Keskiviikkona nähdään kova kattaus Korisliigaa, kun edessä on kolme erittäin mielenkiintoista kohtaamista. Kouvolassa on lisäaihetta juhlaan, kun vietetään Kouvojen 50-vuotispäiviä ja vastaan asettuu Bisons.
Kobrat saa häntäpään kahinassa vastaansa Vilppaan ja Honka joutuu kovaan testiin kotikentällään Karhua vastaan. Kouvolassa mitellään kova ottelu, kun Kouvot saa juhlaottelussaan vastaansa Bisonsin.
Kouvot lähtee otteluun hyvistä lähtöasetelmista, sillä alla on kolme peräkkäistä vierasvoittoa ja kuudesta edellisottelustaan se on voittanut viisi.
– Hyökkäyksessä meillä alkaa olla ihan riittävästi työkaluja. Töitä on nyt tehty myös puolustuspäässä, ja se työmaa jatkuu seuraavan viiden kuukauden ajan. Iloinen olen siitä, että harjoituskentältä nuoret pelaajamme löysivät mukavan flow-tilan. Minulle se kertoo, miten suuri merkitys laadukkaalla harjoittelulla on, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen toteaa seuran sivuilla.
Bisons lähtee otteluun harmittava tappio alla VTB-liigan ottelusta Nizhni Novgorodista, mutta Lehtonen tiedostaa joukkueen kovuuden.
– Biisonit pelaavat paljon pienillä viisikoilla. Heillä on laaja rinki, jossa on neljä Susijengin pelaajaa ja hyvin roolitetut jenkit. Heidän otteluruuhkansa saattaa tässä talven runkosarjataipaleella näkyä ajoittaisena väsymyksenä. Uskon kuitenkin, että maaliskuussa Bisons on taas monen papereissa mestarisuosikki numero yksi. Tositoimiin palannut Tuukka Kotti mahdollistaa paljon pelaamaan joutuneen Travis Nelsonin huilauttamisen ja pelaamisen pienemmillä amerikkalaisilla, Lehtonen pohtii.
Kouvojen nuorista pelaajista Alexander Madsen on yltynyt hurjaan vireeseen viime aikoina ja heitot ovat pudonneet kovalla prosentilla ja hän on esittänyt vahvoja otteita myös puolustuspäässä. Hänen mukaansa erityisesti puolustuspelaaminen on ottanut harppauksia eteenpäin viime kaudesta.
– Kieltämättä puolustuspään pelaamiseni on tällä hetkellä paljon vaikkapa viimekautista parempaa. Olen paremmin hereillä ja oikealla etäisyydellä vastustajasta. Varmasti myös parantunut fysiikka auttaa kontaktitilanteiden käsittelyssä, kun ei ole koko ajan selällään. Kun vastuuta ja minuutteja tulee, niistä haluaa tietysti kiittää näyttämällä, miten pystyy joukkuetta auttamaan. Jokainen peli alkaa kuitenkin 0-0 tilanteesta, joten edellisen ottelun onnistumisilla ei saa yhtään etumatkaa, korostaa Madsen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi