Bisons vahvassa vireessä: ”Pelasimme joukkueena, pidimme hauskaa ja puolustimme”

Bisons sai kunnian isännöidä Namika Lahtea keskiviikon Korisliiga-kierroksella. Loimaalaiset olivat lopulta vahvempia 16 pisteellä.
Kummankin joukkueen lähtökohdat olivat epätavalliset, joskin täysin päinvastaiset. Biisonien paluulento Samarasta peruttiin sumun vuoksi ja joukkue joutui lykkäämään paluutaan aina pelipäivään asti. Biisonit palasivat Loimaalle vasta kahden aikaan iltapäivällä, viisi tuntia ennen pelin alkua.
– Oli todellinen seikkailu. Pääasia on, että pääsimme kotiin turvallisesti, päävalmentaja Greg Gibson naureskeli.
Namika Lahti sitä vastoin ei ollut pelannut yhtään ottelua lähes kolmeen viikkoon.
– Pelituntumaa olemme yrittäneet pitää yllä harjoituksissa, mutta ei se ole kuitenkaan sama asia, Ilkka Palviainen harmitteli Bisonsin sivujen mukaan.
Peliä leimasi kaksi silminnähtävää seikkaa, Biisonien aktiivinen puolustus ja ilmiömäinen heittopeli.
– En tiedä oliko Biisonit päättäneet tulla aggressiivisesti, kun emme olleet pelanneet pitkään aikaan. Ihan fiksu päätös, Vesa Mäkäläinen (6/6/5/1r) pohdiskeli.
– Pelasimme joukkueena, pidimme hauskaa ja, mielestäni tärkeimpänä asiana, puolustimme, Gibson kertoi.
Myös Roope Ahonen (10/2s) oli ylpeä omistaan.
– Ollaan viimeiset neljä peliä pelattu tosi hyvin joukkueena. Olen ylpeä, että on jaksettu asennoitua oikein kaikkiin peleihin, tähänkin.
Biisonit upotti kolmosensa huikealla prosentilla. Peräti 64,7 prosenttia (11/17) kaukoheitoista upposi verkon perille. Kaikkein tarkimmat olivat Matti Nuutinen (4/4) ja Eero Aaltonen (2/2) molempien upottaessa täydellisesti. Itse asiassa Nuutinen heitti vain yhden pelitilannekorin ohi (kakkoset 5/6). Ei Namikankaan heittotarkkuus huono ollut, mutta tällä kertaa Bisons osui paremmin.
– Biisonit teki äärimmäisen kovia koreja, Palviainen tunnusti.
Tarkkuus ei ollut sattumaa.
– Saamme paljon paremmin palloa liikkeelle hyökkäyksessä ja sitä kautta luotua hyviä paikkoja, Gibson kertoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia