Kobe Bryant myöntää lopettamisen olevan mielessä: ”Kaikki on mahdollista”

Los Angeles Lakersin ykköstähti Kobe Bryantilla on vielä ensi kausi sopimuksestaan jäljellä, mutta hän myöntää, ettei lopettaminen tämän kauden jälkeenkään ole täysin mahdoton ajatus.
Bryant allekirjoitti viime vuonna kahden vuoden ja 48,5 miljoonan dollarin jatkosopimuksen, mutta 36-vuotias myöntää LA Times-lehdessä, että ura saattaa päättyä jo ennen sopimuksen loppumista.
– Valehtelisin, jos sanoisin, etteikö se olisi käynyt mielessä. Tällä hetkellä en usko siihen…mutta kaikki on mahdollista, Bryant toteaa.
Loukkaantumisista kärsinyt Bryant myöntää, että tällä hetkellä hänellä on menossa vaikea kausi.
– Kroppaani sattuu ihan hulluna kellon ympäri. Ja jos en halua tehdä tätä enää, en aio tehdä sitä.
Lakersissa on pyöritelty ajatusta, että Bryantia lepuutettaisiin loppukauden ajan, kun joukkueen mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat haihtuneet. Näin hän pystysi laittamaan itsensä täyteen kuntoon saisi kaivattua lepoa ennen ensi kautta. Bryant on pelannut tällä kaudella 34 Lakersin 41 ottelusta ja joutunee jättämään myös seuraavat kolme ottelua väliin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia