”Salissa viisi pehmeää miestä: allekirjoittanut, meidän iso kalusto ja eräs nimeltä mainitsematon herra”

Joensuun Kataja koki kirvelevän vierastappion Pyrinnölle perjantaina. Joensuulaiset veivät ottelun alkua reilusti, mutta hiljalleen Pyrintö kiri rinnalle ja ohi.
Katajalla oli lopussa vielä ratkaisut omissa käsissä, mutta 34 pistettä tehneen Robert Arnoldin viides virhe pari minuuttia ennen loppua sekä epäonnistuneet ratkaisut lopussa valuttivat voittohaaveet Pyynikin kaivoon.
Katajan päävalmentaja Pekka Salminen oli ottelun jälkeen pettynyt ja erityisesti Arnoldin viides virhe kismitti miestä.
– Vastakkain oli kaksi hyvää joukkuetta ja salissa viisi pehmeää miestä: allekirjoittanut, meidän iso kalusto ja eräs nimeltä mainitsematon herra. Maksava yleisö olisi luultavasti halunnut nähdä Arnoldin pelaavan loppuun asti. Pyrintö pelasi hyvällä intensiteetillä, joten kehut kuitenkin Pyrinnölle.
– Meillä oli tänään kaksi loistavaa pelaajaa, joihin olen ollut tyytyväinen koko kauden. En vaan pääse yli tällaisista loppuhetken tilanteista. Ikävä juttu, kun ottelut näkyvät suorana tv:ssä ja katsojat näkevät mitä oikeasti tapahtui. Pyrintö oli tänään erittäin hyvä hyökkäyslevypalloissa, Salminen pohti Pyrinnön sivujen mukaan.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”