Kauhajoella kärkikamppailu: ”Kouvot on ollut erinomaisessa vireessä viime aikoina”

Karhu kohtaa lauantaina kotisalissa Kouvolan Kouvot. Karhu (17 voittoa/7 tappiota) on Korisliigassa sijalla kaksi ja Kouvot (16/9) löytyy sijalta kolme, joten kyseessä on todellinen huippukamppailu.
Kouvot saapuu karhuluolaan viiden ottelun voittoputkessa. Kouvolalaiset eivät ole hävinneet vuoden 2015 puolella vielä kertaakaan. Kouvolan kovuuden ovat saaneet kokea niin Seagulls, Namika Lahti, Bisons, Honka kuin Korikobratkin. Ainoastaan Namika Lahti (84–83) on kaatunut vieraskentälle, joten varsin kotivoittoinen on Kouvojen tammikuu ollut. Koko kaudella Kouvot on voittanut vieraissa kuudesti ja hävinnyt seitsemän kertaa.
Karhu puolestaan lähtee peliin neljän ottelun voittoputkessa. Karhu kävi häviämässä tammikuun alkupuolella Loimaalla, mutta sitten on tullut pelkkiä voittoja. Kotona se on kaatanut Vilppaan, Pyrinnön ja Namika Lahden. Vieraista voitto haettiin Kisahallista, jossa Seagullsien lento päättyi lukemiin 76–64. Karhu on Korisliigan paras kotijoukkue, sillä se on hävinnyt kotikentällä ainoastaan kerran (joulukuussa Kobrille).
– Kouvot on ollut erinomaisessa vireessä viime aikoina, josta osoituksena viisi perättäistä voittoa. Uudet jenkkivahvistukset (Matt) Gibson ja (Andre) Williamson ovat sopeutuneet joukkueeseen hienosti. Kouvojen hyökkäyksen pallon liike on tämän sarjan ehdotonta eliittiä. Pallon liikkeen estäminen tai ainakin hidastamiseen, on meidän puolustuksessa löydettävä keinot. Kouvot on monipuolinen joukkue, josta löytyy ratkaisuvoimaa joka etäisyydeltä. Meillä on alla hyvä harjoitusviikko, jossa olemme taas kerranneet puolustusasioita, sekä hioneet yksityiskohtia hyökkäyspäähän. Uusin pelaajamme Ravern Johnson saapuu lauantaina Kauhajoelle, ja jos aikataulut sopivat, niin hän saattaa ehtiä seuraamaan lauantain peliä, Karhun valmentaja Sami Toiviainen miettii tulevaa ottelua Karhun sivuilla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista