Kobrien koettelemukset jatkuvat, kun Juho Nenonen loukkasi kätensä harjoituksissa.

Viime viikon aikana suoritetuista tutkimuksista selvisi, että vamma vaatii leikkaushoitoa, jonka takia Nenosen kausi on ohi. Arvioitu kuntoutusaika leikkauksen jälkeen on noin 2-3 kuukautta, joten vamma ei vaikuta ensi kauden pelaamiseen.

– Onhan tämä ollut surullista, että meidän joukkuetta on koeteltu loukkaantumisten näkökulmasta näinkin kaltoin, mutta sellaista se urheilu välillä on. Äijät ovat osoittaneet, että he eivät turhia murehdi, vaan keskittyvät vain ja ainoastaan pelaamiseen ja ei voi olla muuta kuin ylpeä joukkueen taistelutahdosta. Kauniisti sanottuna harmittaa, että tässä kausi on ohi, mutta taas on entistä enemmän nälkää lähteä seuraavaan kauteen! Ja ehkäpä mä onnistun opettelemaan vasemman käden layupin nyt kun oikea on käyttökiellossa, Nenonen kommentoi loukkaantumistaan Kobrien sivuilla.

Nenonen on ollut Kobrien tehokkain suomalaispelaaja tällä kaudella. Hän teki keskimäärin 11,1 pistettä ottelua kohden, otti 4,9 levypalloa ja antoi 1,2 syöttöä. Kolmosensa hän upotti lähes 40 prosentin tarkkuudella.