Petteri Koponen on kärsinyt vatsataudista eikä ollut lähelläkään parasta pelikuntoaan, kun Himki voitti keskiviikkona Eurocupin välierässä turkkilaisen Banvitin. Siitä huolimatta Koponen keräsi viisi pistettä, kolme levypalloa ja kolme korisyöttöä.

Koponen käväisi perjantaina parissakin eri moskovalaissairaalassa selvittämässä taudin syytä.

– Tässä on viikon verran tullut lähinnä vettä ulos enkä ole kunnolla pystynyt syömäänkään pariin päivään. Lääkkeillä minut saatiin keinotekoisesti pelikuntoon, Koponen kertoo SuomiKoris-sivustolle.

Koposen ongelmat olivat alkaneet jo viime viikonloppuna, mutta taisteli siitä huolimatta 17 minuuttia Banvitia vastaan.

– Vaivat alkoivat viikonloppuna Kazania vastaan ja silloin alkoi vatsa olla ennen peliä vähän löysällä. Imodiumilla vedin ottelun läpi. Sunnuntaina ja maanantaina en sitten oikein saanut syötyä mitään. Yritimme jotain taikatemppuja, että pystyisin pelaamaan keskiviikkona. Pystyin antamaan onneksi tärkeitä lepominuutteja Tyrese Ricelle ja ne minuutit mitkä pelasin, pelasin mielestäni hyvin. Minuuttiakaan enempää en olisi jaksanut. Onneksi pystyimme voittamaan. Se oli tosi tärkeä voitto, Koponen valottaa.

Salttu Forsström