Himki jyräsi Gran Canarian Eurocupin finaalin ensimmäisessä osaottelussa petaamalle itselleen 25 pisteen etulyöntiaseman toiseen osaotteluun. Petteri Koponen ei kuitenkaan nuolaise vielä, vaan muistuttaa edessä siintävästä toisesta ottelusta.

Himki matkusti Gran Canarialle keskiviikkona ja lähti heti pelin jälkeen takaisin kohti Moskovaa. Kahdeksan tunnin lennon jälkeen kotona odottivat vielä Moskovan kuuluisat ruuhkat, jossa tuhraantui vielä muutama tunti ylimääräistä bussissa istuskellessa.

– Pitkä reissu. Ihan kuin olisimme jenkkeihin lentäneet, Koponen naurahtaa SuomiKoris-sivustolle.

Himki otti vahvan otteen Eurocupin voitosta voittamalla 91-66. Voiton takeena oli vahva viimeinen neljännes, jonka Himki vei nimiinsä 32-12. Koponen keräsi ottelussa 18 pistettä joista 10 tuli viimeisellä jaksolla.

– Oli yllättävä tulos. Ei kukaan varmasti odottanut, että voittaisimme 25 pisteellä, mutta otamme tämän tietenkin ilolla vastaan. Ensimmäiset kolme neljännestä olivat kuitenkin tasaisia, mutta neljännellä jauhoimme omaa peliämme ja saimme heitot sisään.

Himki on viimeksi hävinnyt kotikentällään 25 pisteellä vuonna 2012 ja sen ainoa kotitappio tältä kaudelta on merkityksettömästä VTB-liigan pelistä Jeniseitä vastaan, mutta charterkoneessa eivät samppanjapullot vielä poksahdelleet paluumatkalla.

– Tietenkin 25 pistettä on aika paljon, mutta koripallo on ihmeellinen laji ja mitä tahansa voi vielä tapahtua. Emme voi vielä tuudittautua voittoon ja siihen, että tämä olisi tässä, muistuttaa Koponen.

Toinen osaottelu pelataan keskiviikkona. Mestari ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.

Salttu Forsström