Namika Lahden päävalmentaja jättää tehtävänsä
Kuva: Juha Tamminen
Kolmen kauden ajan Namika Lahden päävalmentajana toiminut Ilkka Palviainen ei jatka enää joukkueen peräsimessä ensi kaudella. Näin Palviaisen viimeiseksi peliksi Namikan päävalmentajana jäi sunnuntain puolivälieräottelu Katajaa vastaan.
Palviainen siirtyi Namika Lahden organisaatioon vuonna 2007 ensin juniorivalmentajana ja nousi Korisliigajoukkueen päävalmentajaksi kaudella 2012-13.
– Olen ollut Namika Lahden organisaatiossa kahdeksan vuotta ja nämä ovat olleet fantastista aikaa. Olen ollut Korisliigan joukkueen mukana seitsemän vuotta joista kolme viimeisintä päävalmentajana. Aika paljon vettä virrannut jalkojen välistä ja olen kokenut paljon hyviä ja vähän vaikeampia asioita. Kaikkea mahdollista.
– Haluan kiittää kaikkia ketä tässä matkan varrella on ollut. Loistavia staffeja, loistavia koripalloihmisiä Lahdessa, faneja, osaavaa seurajohtoa. Lopuksi haluaisin kiittää jokaikistä pelaajaa kenen kanssa olen saanut tehdä Lahdessa töitä. On ollut etuoikeus toimia tuollaisten pelaajian kanssa tässä vuosien varrella. Nämä hyvästit tarkoittavat sitä, että en tule jatkamaan samassa pestissä ensi vuonna, Palviainen kertoi sunnuntaisen ottelun jälkeen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Jättisiirto: Supertähden kotiinpaluu tuo itäiseen konferenssiin viihdettä
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- NBA-tähti on skandaalin kourissa
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- Tuomas Iisalon joukkueen tähtitakamies kaupattiin viimeinkin
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Topias Palmin uusi seura selvillä
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Miikka Muurisen NBA-tulevaisuus – näin asiantuntijat arvioivat
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Kesän toinen supertähtisiirto – läntinen konferenssi vahvistuu entisestään
- Miikka Muurisen poisjääntiin ei liity draamaa
- Virolaispelaaja varattiin NBA:han
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- New York Knicks tekemässä kovan ratkaisun
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- Awak Kuierilla ei riittänyt