ESS: Namika Lahtea uhkaa konkurssi – pelastustalkoot pystyssä
Namika Lahden taloudellinen tilanne on vaikea ja joukkueen pelastamiseksi tarvitaan vielä varoja tai muuten joukkuetta uhkaa konkurssi. Asiasta uutisoi Etelä-Suomen Sanomat sivuillaan.
Namikalla on pelastustalkoot menossa jonka tavoitteena on kerätä tiistaihin mennessä 70 000 euroa. Parissa päivässä kassaan on ehtinyt jo kilahtaa 49 000 euroa. Namikaa on lähtenyt pelastamaan uusi nuorista koostuva joukko, joka haluaa pysyä poissa julkisuudesta.
– Tämä on uusien tahojen laatima idea. Keräys on ollut pari päivää. Tämä on järkevä ratkaisu, hieno idea, Namikan varapuheenjohtaja Risto Virtanen kiittelee ESS:n sivuilla.
– 70 000 euroa tarvitaan siihen, mitä asioita vaaditaan liigalisenssiä varten. Jokainen seura kerää rahat omalla tavallaan. Kouvolassa oli tiukka tilanne viime vuonna. Siellä uudet henkilöt hankkivat rahat, tämä (Namikan velkatalkoot) on näiden ihmisten tapa hankkia rahat, eikä tämä rasita yksittäisiä henkilöitä. Tässä näkee, ketkä välittävät.
– Muut rahat ovat olemassa. Tässä ei kajota olemassa oleviin tukijoihin, vaan keräysraha on rahaa muiden vuosien päälle. Muinakin vuosina on pelattu, Virtanen toteaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättisiirto: Supertähden kotiinpaluu tuo itäiseen konferenssiin viihdettä
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- NBA-tähti on skandaalin kourissa
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- Tuomas Iisalon joukkueen tähtitakamies kaupattiin viimeinkin
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Topias Palmin uusi seura selvillä
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- New York Knicks tekemässä kovan ratkaisun
- Awak Kuierilla ei riittänyt
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Miikka Muurisen NBA-tulevaisuus – näin asiantuntijat arvioivat
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Kesän toinen supertähtisiirto – läntinen konferenssi vahvistuu entisestään
- Miikka Muurisen poisjääntiin ei liity draamaa
- Virolaispelaaja varattiin NBA:han
- New York Knicks tekemässä kovan ratkaisun
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- Awak Kuierilla ei riittänyt
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen