Kouvot-tulokas haluaa ottaa askeleita eteenpäin: ”Halu päästä näyttämään taitoni on erittäin kova”

Kouvot vahvisti joukkuettaan hankkimalla kolmivuotisella sopimuksella Arttu Saarijärven. Saarijärvi on jo aloittanut harjoittelun Kouvojen edustusjoukkueen mukana.
Lahtelainen on kotiutunut uuteen seuraansa jo mainiosti.
– Ensimmäiset päivät ovat sujuneet mukavasti. Joukkueessa on hyvä henki päällä ja minun oli helppo liittyä toimintaan mukaan. Tuntuu erittäin hyvältä päästä harjoittelemaan pelaajien kanssa jotka tunnen jo entuudestaan junnuvuosilta ja nuorten maajoukkueista. Olen kuullut Kouvoista paljon hyvää eikä tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun minulle sopimusta tarjottiin. Toivon sopimuskaudeltani suurta menestystä joukkueellemme ja henkilökohtaista kehittymistä pelaajana. Seuraavaa Korisliigakautta odotan tietysti innolla, koska periaatteessa se on minulla ensimmäinen kunnon kausi pääsarjatasolla. Halu päästä näyttämään taitoni on erittäin kova ja sen mukaan täytyy myös treenata ennen kauden alkamista, Saarijärvi toteaa Kouvojen sivuilla.
Vaikka Saarijärvi ei ole pahemmin pääsarjatasolla Mansikka-aholla aiemmin pelannutkaan, on kuuluisa hornankattila miekkoselle tuttu kuitenkin juniorivuosilta. Taitaapa Saarijärvi olla käynyt myös Kouvojen edustusjoukkueen otteluita seuraamassa katsojan roolissa.
– Olen ollut paikan päällä kuulemassa kannattajien kannustuksen ja se on ollut jotain erityistä. En epäile hetkeäkään etteikö mökki olisi ensi kaudellakin täynnä kannustamassa joukkuettamme voittoon. Jokainen joukkue tarvitsee sen kuudennen pelaajan. Onneksi täällä Kouvolassa se homma osataan erittäin hyvin ja äänekkäästi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia