Suomalainen mestarivalmentaja jatkaa uraansa eksoottisessa maassa
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintöä kaudella 2014-15 Korisliigassa luotsannut ja Tanskan miesten maajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola suuntaa ulkomaille, Pohjois-Islannissa Sauðárkrókurin kaupungissa sijaitsevan Tinndastollin päävalmentajaksi.
Pyrintöä kausina 2008-2012 ja 2013-2015 valmentanut Poikola on voittanut tamperelaisten peräsimessä Suomen mestaruuden kolmesti, 2010, 2011 sekä viimeisimpänä 2014. Kuuden kauden aikana Poikola luotsasi Pyrinnön voittoon 317 ottelusta 217 kertaa (voittoprosentti 68,8%).
Tinndastoll pelaa Islannin korkeimmalla sarjatasolla ja kohtasi päättyneellä kaudella finaaleissa KR Reykjavikin. Tinndastoll joutui tyytymään hopeaan, joka on yksi Poikolan palkkaamisen taustasyistä.
– Pidän haasteista, joten asetelma altavastaajana kampeamaan pitkäaikaista mestari KR Reykjavikia valtaistuimelta sopii hienosti, Poikola kommentoi Facebook-sivullaan Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
Poikola odottaa kokevansa Islannissa ainutlaatuista urheilukulttuuria, intohimoa ja yhteisöllisyyden tunnetta.
– Ei voi olla sattumaa, että 300 000 asukkaan maasta ponnistavat palloilujoukkueet pärjäävät suhteettoman hyvin. Käsipallo tippui viime olympialaisissa välieristä yhdellä maalilla, koripallo pääsi tämän kesän EM-kisoihin ja jalkapallo kilpailee tällä hetkellä vakavasti pääsystä seuraaviin kisoihin, Poikola kertaa Islannin erinomaista menestystä palloilulajeissa.
– Osoite on vähän eksoottisempi, mutta uskon, että elämässä kannattaa tehdä sitä mikä tuntuu, ei niinkään mikä näyttää hyvältä, nuoresta iästään huolimatta kokenut valmentaja päättää twiitissään.
Poikolasta tulee ensimmäinen suomalaisvalmentaja Islannin pääsarjassa, muttei kuitenkaan ensimmäinen suomalainen. Roni Leimu pelasi Islannin liigassa kausilla 2006-08.
Seuravalmennuksen ohessa Poikola toimii Tanskan maajoukkueen päävalmentajana.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”