Vilpas-vahvistus uhkuu näyttöhaluja: ”Viime kausi päättyi ikävissä merkeissä jo helmikuussa”
Kuva: Juha Tamminen
Vilpas kiinnitti ensimmäisen vahvistuksensa ensi kaudeksi, kun seura julkaisi keskiviikkona Juho Nenosen sopimuksen. Nenosen tämä kausi päättyi loukkaantumiseen, joten hän lähtee Saloon suurin odotuksin.
Nenonen pelasi viime kauden Kobrissa, mutta kausi päättyi jo helmikuussa käsivammaan.
– Viime kausi päättyi ikävissä merkeissä jo helmikuussa. Treenien viimeisessä heitossa heittokädestä kuului napsahdus ja ranteen nivelside katkesi. Käsi leikattiin ja se on nyt erinomaisessa kunnossa. Saan lopullisen treeniluvan kesäkuun alussa ja lääkäri totesi käden olevan kuin äidin tekemän, Nenonen heittää Vilppaan tiedotteessa.
Tapiolan Hongan kasvatti on innoissaan maisemanvaihdosta.
– Vilpas on ollut perässäni ennenkin ja hienoa, että kolmannella kerralla saatiin homma maaliin asti. Saloon siirtymiseen oli monta syytä. Koti on huomattavasti lähempänä, Salossa on fasiliteetit kunnossa, arvostan Mikko Tupamäkeä valmentajana erittäin korkealle ja organisaatiosta olen kuullut pelkkää hyvää. Lapualla kausi loppui pahasti kesken. Vilppaan tavoin kärsimme loukkaantumisista ja tuntui, että itsellä ja joukkueella olisi ollut enemmänkin annettavaa. Muuten Kobrakaudesta jää hyvät muistot, sillä seurassa hommat hoidettiin esimerkillisesti, uusi viikinki toteaa.
Minkälaisen miehen Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki saa Juho Nenosesta?
– Äärimmäisen motivoituneen kentällä ja kentän ulkopuolella. Tykkään pelata kovaa puolustuspäässä ja ensi kaudella hyökkäyspäässä minulta löytyy myös vasen käsi, Nenonen paljastaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestarisuosikki jälleen niskan päällä
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Taas voitto – New York menee menojaan
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä