Ruotsiin siirtyvältä suomalaispelaajalta odotetaan paljon: ”Tällainen pelaajatyyppi meiltä puuttui viime kaudella”
Kuva: Juha Tamminen
Markus Molenius siirtyy ensi kaudeksi ruotsalaisen Jämtlandin riveihin. Moleniukselle on luvassa joukkueessa iso rooli sekä hyökkäys- että puolustuspäässä.
202-senttinen laituri tulee päävalmentaja Torbjörn Gehrken mukaan saamaan paljon vastuuta molemmissa päissä kenttää.
– Markus ei ehkä ole ollut ensimmäinen valinta Karhun hyökkäyspeliin, vaan hänen tehtävänsä ovat olleet enemmän puolustuspainotteisia. Meillä hänen heittonsa tulee olemaan tärkeä mauste pelissämme ja se tulee avaamaan tilaa kentällä meille. Puolustuksellisesti hän tulee ehdottomasti olemaan avainpelaaja. Jos verrataan viime kauden joukkueeseen, meidän ajatuksemme on tietysti että olemme löytäneet korvaajan Johanille (Rönström) ja Jesperille (Eliasson) – yhdessä ja samassa pelaajassa, Gehrke toteaa Jämtlandin kotisvuilla.
Molenius on arvostettu asenteensa ja uhrautuvaisuutensa takia, mutta arvostus ei ehkä ole ihan samaan perustuvaa vastustajien keskuudessa, minkä valmentaja Gehrke näkee positiivisena asiana.
– Tällainen pelaajatyyppi meiltä hiukan puuttui viime kaudella ja sellaisen olemme asettaneet etusijalle tämän kauden hankinnoissa. Markuksen ja myös Srjdanin (Vukovic) myötä tuntuu, että hakemaamme laatua on löytynyt, päättää Gehrke
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengistä tuttu pelaaja Korisliigaan
- NBA Cup – idän parhaat ovat tässä
- Huippuvahvistus! Susijengistä tuttu pelaaja palaa Korisliigaan
- IS: Miikka Muurinen on joutunut kriisin keskelle – muuttuuko suomalaisen tilanne?
- NBA aloittaa pian Euroopassa
- Miikka Muurinen avasi Ylelle – näin jättisiirto muutti elämää siviilissä
- Entisen NBA-tähden ruumis löydettiin rannalta
- Lupaava uutinen NBA:n supertähdestä
- Tuomas Iisalo saanut Memphisin raiteilleen
- 4,7 miljoonan seuraajan sometili julkaisi – tässä ovat maailman parhaat koripalloilijat
- Miikka Muuriselta iso paljastus – seura vaihtumassa!
- Entisen NBA-tähden ruumis löydettiin rannalta
- Tuomas Iisalo saanut Memphisin raiteilleen
- 4,7 miljoonan seuraajan sometili julkaisi – tässä ovat maailman parhaat koripalloilijat
- Lauri Markkanen sivussa – näin kävi
- Susijengi-huuma on uskomaton – useat jäivät jälleen tyhjin käsin
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- Utah Jazz jäi jyrän alle ilman Lauri Markkasta – lyhyt ilmoitus suomalaisen tilanteesta
- Miikka Muurinen avasi Ylelle – näin jättisiirto muutti elämää siviilissä
- NBA aloittaa pian Euroopassa