Kouvot-hankinta haluaa ottaa harppauksia pelaajana: ”Haluan katsoa mihin rahkeet riittävät”
Kouvot vahvisti rivejään, kun 21-vuotias Miikka Luosmaa siirtyy kouvolalaisjoukkueen riveihin. Aiemmin Divari B:ssä ja viime kaudella USA:ssa yliopistossa pelannut Luosmaa odottaa innolla uusia haasteita.
Luosmaa ei ole aiemmin päässyt mittaamaan taitojaan Korisliigan tasolla, mutta nyt hänelle avautuu siihen hyvä mahdollisuus.
– Tulen innokkaalla ja nöyrällä mielellä Kouvolaan. Minulla oli erittäin positiivinen kuva päävalmentaja Jyri Lehtosesta, joukkueesta ja seuraorganisaatiosta ja se kuva on vahvistunut jatkuvasti. Ensi vaikutelman perusteella voisin sanoa, että Kouvola on myös mainettaan kauniimpi ja monipuolisempi kaupunki, Karkkilasta lähtöisin oleva Luosmaa kertoo Kouvojen sivuilla.
Luosmaa haluaa ottaa harppauksia kehityksessään tulevalla kaudella.
– Minulle ykkösasia on aina, että joukkue voittaa. Meille on muodostumassa iskukykyinen joukkue, jolla lähdetään voittamaan jokaista ottelua. Pelaan tulevan kauden täysipäiväisenä koripalloilijana, joten henkilökohtaisena tavoitteena on ottaa isoja harppauksia eteenpäin pelaajana, saada onnistumisia ja auttaa joukkuetta roolistani riippumatta voittamaan. Yleisesti ottaen haluan katsoa mihin minulla koriksen parissa rahkeet riittävät. Olen jo nyt saanut paljon korikselta, ja toivon edessä olevan vielä paljon hienoja ja terveitä vuosia koripallon parissa.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen uskoo, että urallaan loukkaantumisista kärsinyt Luosmaa pystyy murtautumaan Kouvojen rotaatioon.
– Miikka tulee olemaan täyspäiväinen edustusjoukkueen pelaaja joka taistelee peliminuuteista muiden edustuksen pelaajien mukana. Hän saa myös kehitykselle tärkeitä isoja minuutteja meidän divari B-joukkueessamme. Pitää muistaa, että Miikka oli kolme vuotta sitten, ennen loukkaantumisiaan, jopa suurempi lupaus kuin vaikkapa Alexander Madsen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Los Angeles Lakers kesti paineet
- Korisliigassa käsittämättömät murskajaiset
- Stephen Curryn kausi ohi
- Awak Kuier Euroliigan finaaliin
- LeBron ja Bronny tekevät NBA-historiaa
- Stephen Curry jatkaa taistelua
- Seagulls jatkaa voittokierrettään
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Korisliigassa käsittämättömät murskajaiset
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Miikka Muurisella iso miinuslukema suurlupaustapahtumassa
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- Stephen Curryn kausi ohi
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Awak Kuier Euroliigan finaaliin