Vilpas hankki amerikkalaisen donkki- ja blokkikuninkaan

Salon Vilpas on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen amerikkalaisen Cavell Johnsonin kanssa.
205-senttinen Johnson tuo Vilppaan korin alle rutkasti urheilullisuutta ja kokemusta. Sopimus on 30-vuotiaalle Johnsonille ensimmäinen Euroopan puolelle. James Madison -yliopiston kasvatti on pelannut viimeiset kolme kautta Kanadan pääsarjassa.
Kokeneella Johnsonilla on varsin mielenkiintoinen tausta koripalloilijana. Hän pelasi kolme vuotta James Madisonin yliopistossa, mutta muutti viimeiseksi kaudeksi lähemmäksi kotiaan Maryland-Baltimore Countyn riveihin. Hän johdatti UMBC:n konferenssimestaruuteen 12.8 pisteen, 6.5 levypallon ja 2.1 heitontorjunnan tilastoilla.
Seniorikauden jälkeen Johnson lopetti koripalloilun kokonaan neljäksi vuodeksi, mutta veri veti takaisin kentille miehen solmittua sopimuksen USA:n APBL-liigaan. Hän johdatti joukkueensa mestaruuteen ollen finaalien MVP. Sieltä Marylandin miehen tie vei kolmeksi vuodeksi Kanadan pääsarjaan. Ensiksi St. John Mill Ratseihin ja sitten kahdeksi kaudeksi Bramptonin, Toronton laitamille.
Viime kaudella syntyivät tehot 12.4 pistettä, 6.7 levypalloa ja 1.7 syöttöä miehen voitettua Kanadan blokkikuninkuuden 1.8 torjunnan keskiarvolla. Brampton putosi välierissä mestari Windsorille voitoin 4-3. Vuotta aiemmin hänet palkittiin liigan parhaana puolustuspelaajana ja kovapomppuinen Johnson löi itsensä Kanadan Slam Dunk -mestariksi. Heitontorjunnoissa hurjasta 220 sentin sylivälistä ei voi olla ainakaan haittaa.
Korisliiga alkaa Vilppaan osalta 3. lokakuuta kotiottelulla Tampereen Pyrintöä vastaan. Sitä ennen joukkue pelaa viisi harjoitusottelua. Vilppaalla on Cavell Johnsonin lisäksi sopimukset Darryl Partinin, Sami Ikävalkon, Ville Hännisen, Ilmari Kallion, Olli Kanervan, Juho Nenosen, Okko Järven, Tuomas Saarisen ja Jesse Räkköläisen kanssa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Orastava tappioputki – NBA:n kärkijoukkue vaihtui
- Tuukka Kotin ura on ohi – mestari vaihtuu
- NBA:ssa yllättävä tulos – kärkisensaatiolle turpaan
- Oliver Nkamhoua jatkanut loistavia esityksiään
- Lauri Markkanen hävisi ex-seuralleen
- Lauri Markkasen kausi jatkuu synkästi – kärkiryhmän voittoputki poikki
- Lauri Markkasen Utahin ”unelma” toteutumassa
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- Korisliigan ottelussa erikoinen tapaus – tappelu maskotin kanssa