Suomi lähtee selvänä haastajana sunnuntaiseen EM-neljännesvälierään Serbiaa vastaan. Suomen Petteri Koponen sysää kaikki paineet kuitenkin vastustajan niskaan ja toivoo Suomelta rentoa ja rohkeaa esitystä.

Serbia on noussut kisojen ehkäpä suurimmaksi ennakkosuosikiksi, kun se voitti puhtaalla pelillä kuoleman lohkona pidetyn B-lohkon.

– Serbia on pelannut loistavasti tähän asti. He ovat viime vuoden MM-kakkonen ja maailmanluokan joukkue on vastassa. Kaikki paineet ovat siellä. Mennään sinne ja laitetaan kolmosshow ilmaan, niin kaikki on mahdollista, Koponen muistuttaa.

Neljännesvälierät alkavat lauantaina, mutta Suomi pelaa oman ottelunsa sunnuntaipäivänä. Koposen mukaan joukkueen täytyy löytää välipäivien aikoina hyvä viretaso.

– Nyt saadaan pari päivää ladata energiaa. Emme saa tehdä sitä virhettä minkä teimme viime EM-kisoissa, jossa meillä oli kaksi välipäivää ja tulimme Kroatiaa vastaan vähän huonolla energialla. Nyt on pidettävä virettä yllä.

Serbian joukkueesta löytyy taitoa, kokoa ja nopeutta. Nemanja Bjelica ja Miroslav Raduljica takaavat Suomen isoille miehille hikisen iltapuhteen, Bogdan Bogdanovic on äärimmäisen vaarallinen, mutta ykköstähti on takamies Milos Teodosic, joka valittiin viime vuonna myös MM-kisojen tähdistöjoukkueeseen.

– Heillä on ehkä Euroopan paras takamies Milos Teodosic ja joka pelipaikalle löytyy kovia jätkiä Euroopan huippujengeistä ja NBA:sta. He pelaavat hyvin joukkueena. Viime vuonna he pelasivat loistavat MM-kisat ja kyllä tänä vuonna EM-kisoissa he ovat pelanneet samalla lailla. He ovat tehneet kovassa lohkossa kovaa jälkeä. Siinä on meille haastetta ja lähdetään hakemaan jättiyllätystä sieltä. Kaikki on aina mahdollista.

Teodosic on Serbian pelin sielu ja Koposelle tuttu mies, sillä hän pelaa Koposen paikallisvastuksessa Moskovan TsSKA:ssa.

– Kyllä hän on tuttu kaikille, jotka seuraavat eurooppalaista korista. Hän on ollut Euroopan huipulla monta vuotta ja on ihan huikea pelaaja, Koponen varoittaa.

Näihin EM-kisoihin pelijärjestelmä muuttui ja nyt panokset ovat selvät: voitolla kisat jatkuvat ja tappiolla alkaa kotimatka. Serbia on otteluun lähdettäessä aivan selvä ennakkosuosikki.

– Ei meillä ole mitään muuta kuin voitettavaa. Kaikki tietävät mitkä ovat lähtökohdat ja lähdemme haastamaan Serbiaa. Lähdemme sillä asenteella, että yhdessä pelissä kaikki on mahdollista. Lähdemme pelaamaan rohkeasti ja katsotaan mihin se riittää. Jos heitämme hyvin ja pistämme kolmosta säkkiin, niin kaikki on aina mahdollista. Siinä on iso haaste ja kaikki varmasti ymmärtävät sen.

Suomen ja Serbian välinen ottelua alkaa sunnuntaina kello 15.30.

Salttu Forsström, Montpellier