Suomen ottelut koripallon EM-kilpailuissa jatkuvat sunnuntaina, kun se kohtaa neljännesvälierissä Serbian. Viime vuoden MM-kakkonen lukeutuu kilpailujen ennakkosuosikkeihin myös tällä kertaa.

Suomen ja Serbian edelliskohtaamisesta on ehtinyt vierähtää jo melkoinen tovi, sillä edellisen kerran joukkueet kohtasivat vuonna 2008. Tuolloin Suomi oli vahvempi Vantaalla pelatussa ottelussa.

– Se on yksi turnauksen parhaista jengeistä. Serbia on viime MM-kisojen hopeamitalisti ja he ovat tosi hyvä joukkue. Viimeksi, kun Suomi pelasi Serbiaa vastaan, niin Suomi voitti, Sasu Salin muistuttaa.

Suomi päätti alkulohkonsa torstaina ja matkusti jo samana yönä kohti Lilleä, jossa ratkaisupelit pelataan. Salinin mukaan Suomi saa paljon kaipaamaansa lepoa.

– Nyt saadaan hoidettua jätkät kuntoon. Se auttaa meitä varmasti vähän enemmän kuin muita. Kyllähän se hyvään paikkaan tuli.

Suomen ja Serbian välinen ottelu pelataan sunnuntaina kello 15.30 alkaen.

Salttu Forsström, Montpellier