Suomen apuvalmentaja Jukka Toijala asteli sunnuntaisen Serbia-ottelun jälkeen median eteen pettyneenä, mutta ylpeänä. Suomen taistelu ei vain riittänyt MM-kakkosta vastaan, mutta yrityksen puutteesta pelaajia ei voi syyttää.

Suomi lähti ennakkoluulottomasti haastamaan nimekkäämpää Serbian joukkuetta, muttei vain pystynyt loppuun asti taistelemaan voitosta.

– Aina häviön jälkeen on tyhjä fiilis. Lähdettiin voittamaan ottelua ja kun annat kaikkesi, niin välitön fiilis on tyhjä fiilis. Aika suuri kunnioitus pelaajia kohtaan. Aina, kun on haaste, niin he ovat siihen valmiita ja sitoutuneina ja heittämällä itsensä täysillä likoon. Sitä meidän kaikkien pitää kunnioittaa, Toijala muistutti pelin jälkeen.

Suomi taisteli Serbian kintereillä aina kolmannen neljänneksen viime hetkille saakka, kunnes Serbian heittolukko aukesi ja joukkue alkoi upottaa kaukoheittoja sisään.

– Tiesimme, että jos pystymme pitämään pelin tiukkana viimeiselle kympille, niin henkiset asetelmat olisivat kääntyneet meille. Kovin lähellä olimme sitä. Kunnia kaverille, että ratkaisuhetkillä aika kovia kolmosia. Se oli selvä, että meidän piti toivoa heille vähän huonoa heittoiltaa. Nyt valitettavasti Simunovic ja Erceg heittivät heittonsa sisään, kun peliä ratkottiin, Toijala viittasi päätösneljänneksen alussa onnistuneisiin Marko Simunoviciin ja Zoran Ergeciin.

Ennakkoon tiedettiin, että Suomen heittopelin olisi onnistuttava, mikäli se mielisi voittaa. Kolmoset upposivat kuitenkin vain 31 prosentin tarkkuudella. Toijalan mukaan ongelmat olivat kuitenkin enemmänkin korin alla, jossa järkälemäinen Miroslav Raduljica pääsi vapaasti jylläämään ja upotti 27 pinnaa.

– Suurempi juttu missä epäonnistuimme, niin oli tuo Raduljican puolustaminen. Siitä tuli liian monta helppoa koria. Siinä oli muutama liike, jossa meidän apu oli vääristä kohdista. Emme olleet siinä tänään terävimmillämme. Noille joillekin kolmosille emme voineet mitään ja ne kuuluvat tietyllä tavalla meidän pelitapaamme. Jotain pitää antaa, jos otamme jotain pois, mutta tänään annoimme vähän liikaa.

Suomi selvitti tiensä jatkoon omasta karsintalohkostaan, mutta joukkueen esityksiä vaivasi epätasaisuus.

– Pikkaisen epätasainen vuosihan tämä oli. Se on ihan luonnollistakin, kun 25 prosenttia avainpelaajista vaihtuu. Silloin on ihan luonnollista, ettei kaikki suju kuin tanssi, Toijala muistutti.

Salttu Forsström, Lille