Harlem Globetrottersin tempputähti muistelee Suomea – ”Liikkumiseen olisi tarvittu poro auton sijasta”
Helsinki Seagullsin toiminnanjohtaja Sauli Silvonen tapasi sunnuntaina entisen joukkuetoverinsa KTP:n ajoilta, nykyisen Harlem Globetrotters -tähden Anthony ”Buckets” Blakesin.
Blakes on parhaillaan käymässä Suomessa Globetrottersin kanssa, ja Silvonen jututti tätä Seagullsin järjestämän Hoops for Kids -tapahtuman yhteydessä.
Blakes muistaa viime vierailultaan, että suomalaiset olivat amerikkalaisista poiketen hyviä pelaamaan monipuolisemmin eri pelipaikoilla. Ihmiset olivat avoimia ja kohtelivat häntä hyvin.
– Mutta sää oli jääkylmää – – – liikkumiseen olisi tarvittu poroa auton sijasta, naureskelee Blakes, joka edusti KTP:tä vuonna 2002.
Haastattelun aikana Suomen maajoukkue pelasi Serbiaa vastaan EM-kisoissa ja Blakes ehti seuraamaan ottelua jonkin aikaa.
Hän iloitsee siitä, että Suomen maajoukkue pelaa kovaa, suurella sydämellä ja välittämättä siitä kuka on vastassa. Hänen edellisen vierailunsa jälkeen koripallo on kasvanut lajina ja maajoukkueesta on tullut haastaja, jota jokaisen maan pitää varoa.
Vierailunsa aikana Blakes oli mm. haastateltavana Spirit FM radioasemalla. Tämän lisäksi ennen paluutaan hän tapaa vielä joulupukin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Korisliigassa käsittämättömät murskajaiset
- Stephen Curryn kausi ohi
- Awak Kuier Euroliigan finaaliin
- LeBron ja Bronny tekevät NBA-historiaa
- Stephen Curry jatkaa taistelua
- Seagulls jatkaa voittokierrettään
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Miikka Muurisella iso miinuslukema suurlupaustapahtumassa
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Stephen Curry jatkaa taistelua
- Awak Kuier Euroliigan finaaliin