Bisons murskasi KTP:n harjoitusottelussa

Mieleinen Basket -junioriturnauksen lauantaipäivä huipentui Bisons Loimaan ja KTP Basketin väliseen harjoitusotteluun. Preseason-otteluun harvinaisen runsaslukuinen yleisö odotti tiukkaa vääntöä kahden menestyjäsuosikin kesken, mutta joutui ainakin osittain pettymään. Bisons jyräsi KTP:n peräti 100–55.
Bisons karkasi jo ensimmäisellä neljänneksellä. Suurta osaa näytteli Vilpas-pelin tavoin onnistunut kaukoheittopeli (lopullinen kolkkiprosentti 57,9; 11/19!). Varsinkin Jacob Burtschi (12/3/6/1r) rankaisi kotkalaisia tarkalla kädellään (kolmoset 4/4). Ensimmäisen neljänneksen jälkeen lukemat olivat jo 29–12. Toinen neljännes oli lukemien valossa vielä tiukka (19–17), mutta Bisons kasvatti johtoaan jokaisella jaksolla. Lopputuloksen viimeisteli Villematti Kopio (11/4/4/1r) layupilla vain pari sekuntia ennen päätössummeria.
Kotkalaisilla on varsin rankka preseason-ohjelma, sillä he pelasivat perjantaina kotonaan Kouvoja vastaan. Lyhyt palautumisaika näkyi. Virkeämpi Biisonit juoksi KTP:n jalat alta. Varsinkin kotkalaisten ison pään pelaajat, kuten Devonne Giles (13/3/1) kärsivät tilanteesta.
Kuten monesti harjoitusmatseissa, valmentajat olivat sopineet, että henkilökohtaisia virheitä ei kauheasti laskeskella. Näin ollen esimerkiksi Giles pelasi viiden virheen rasittamana.
Biisonit lähti otteluun hieman muuttuneella kokoonpanolla. Kaikki jenkit olivat edelleen mukana. Ville Mäkäläistä ja Eero Aaltosta ei nähty vieläkään tositoimissa. Heidän sijaan punaisessa paidassa nähtiin vieraampi kaveri. FoKoPon ykkösdivarijoukkueessa pelaava takamies Remon Nelson (6/9/1) käväisi koittamassa siipiään ja antoikin positiivisen vaikutelman. Tuukka Kotti ja Mikko Koivisto kävivät kertomassa kuulumisensa yleisölle, mutta univormuihin he eivät vielä sonnustautuneet.
Peräti viisi Biisonia pääsi kaksinumeroiseen pistesaaliiseen. Eniten viime pelistä tasoaan nostivat Ronnie Clark (14/4) ja Ike Udanoh (17/4/2/1r).
KTP:ltä puuttui kaksi profiilipelaajaa, Michael Pounds ja Samuel Haanpää. Haanpää on kärsinyt KTP:n kotisivujen mukaan lievästä keskivartalovammasta. Kotkalaisten iso mies Alex Herrera (21/3/2/3t) taisteli kiitettävästi. Erityisen hienosti pärjäsi vasta 17-vuotias takamies Severi Kaukiainen (0/2). Näppäräkätinen ja vikkelä nuorukainen vaikutti yllättävän valmiilta.
Bisonsin preseason jatkuu viikolla, kun joukkue matkustaa Lohjan Kisakallioon kahden ottelun merkeissä. Tiistaina Bisons haastaa Norrköping Dolphinsin ja keskiviikkona vastaan asettuu VTB-liigastakin tuttu tallinnalainen Kalev.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia