BC Nokian valmentaja ei ole yllättynyt vahvasta alusta: ”Muut saattavat olla kyllä yllättyneitä”

Sarjanousija BC Nokia on aloittanut kautensa vahvasti voittaen kolme ensimmäistä otteluaan. Kaikki ottelut on pelattu nokialaisten kotisalissa, mutta päävalmentaja Oliver Vidin uskoo joukkueensa voittomahdollisuuksiin myös vieraskentällä.
BC Nokian kotisalin taian ovat saaneet tähän mennessä kokea KTP, Vilpas ja Karhu. Moni on pitänyt nokialaisia alkukauden positiivisimpina yllättäjinä, mutta Vidin osasi ennakoida mitä tuleman pitää.
– Rehellisesti sanottuna, en ole ollut kovin yllättänyt. Pelasimme harjoitusottelumme vieraskentillä ja pelasimme ihan hyvin. Valmentajana minulle meidän hyvä alku ei ole ollut yllätys, mutta muut saattavat olla kyllä yllättyneitä. Olemme tehneet hyvin töitä ja pääsääntöisesti pidättäytyneet hyvin pelisysteemissämme. Pelaajilla on ollut positiivinen energia ja he ovat jättäneet sen kentälle. Tavoitteenamme edelleen on voittaa jokainen yksittäinen ottelu ja menemme peli kerrallaan, Vidin kertoo SuomiKoris-sivuston haastattelussa.
Serbivalmentajan mukaan kesällä tehty kova harjoittelu on kantanut hedelmää kauden alusta.
– Teimme kesällä kaksi kuukautta todella kovaa töitä. Meillä oli ammattilainen fysiikkavalmentaja mukana harjoituksissa. Hän on ystäväni Serbiasta ja työskennellyt muun muassa Euroliigajoukkueiden sekä entisen Jugoslavian maiden maajoukkueiden mukana. Teimme todella hyvää työtä kesällä ja olemme kovassa kunnossa.
Alkukauden otteluohjelma on ollut BC Nokialle suosiollinen. Se on saanut pelata kaikki kolme otteluaan kotikentällä ja lisäksi pelien välissä on ollut viikko, jolloin harjoitteluun on jäänyt aikaa. Vidin myöntää, että kotikenttäedusta on ollut apua ja hän kiittelee joukkueen kannattajia, mutta muistuttaa, ettei Korisliigassa kotietu ole välttämättä niin merkittävä etu kuin jossain muualla.
– Se mitä olen nähnyt, niin täällä kotikenttäetu ei ole aivan samanlainen kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa. Se muistuttaa paljon Eurocupin ja Euroliigan pelejä joissa tietenkin kotijoukkueella on etu, muttei ehkä niin iso. Jos pelaat hyvin, voit yhtä lailla voittaa vieraissa. Mielestäni Nokian fanit ovat parhaimpia, mutten tietenkään osaa vielä sen paremmin arvioida, sillä emme ole pelanneet muita joukkueita vastaan vieraissa. Yleisö on ehdottomasti meille kuitenkin kuudes pelaaja.
Nokialaisten pitkä odotus palkittiin viime keväänä, kun joukkue nousi takaisin pääsarjaan. Edellisen kerran pääsarjatason koripalloa pelattiin Nokialla kaudella 2001-02. Vidin myöntää nousun tuoneen kuhinaa Nokiaan ja se heijastuu myös joukkueen tekemisiin kentällä.
– Kaikilla on tietenkin isot odotukset ja kaikki seuraavat joukkuetta tiiviisti. Viime ottelussamme osoitimme luonnetta ja mihin meillä on rahkeita, kun nousimme 20 pisteen takaa-ajoasemasta voittoon Karhua vastaan, Vidin muistuttaa.
BC Nokialla on edessään ensimmäinen vierasottelu lauantaina, kun se kohtaa vieraskentällä Katajan.
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti