Kobrat levänneenä Vilppaan kimppuun – ”Olemme saaneet hieman huilata ja keskittyä harjoitteluun”
Lauantaina Lapualla kohtaavat Kobrat sekä Vilpas. Kobrien päävalmentaja Derrick Crayton lähtee luottavaisena tulevaan kamppailuun.
Vilpas on KTP:n ohella pelannut tässä vaiheessa eniten otteluita (6), kun osa on pelannut kolme ottelua. Vilppaalla on koossa kaksi voittoa, jotka molemmat KTP:stä sekä neljä tappiota. Tappiot ovat kuitenkin olleet niukkoja ja kaikissa otteluissa joukkueella on ollut myös oma etsikkoaikansa kääntää ottelut itselleen.
Kobrilla on takana viikon tauko ja edellislauantaina kaatui KTP vieraskentällä ensimmäistä kertaa Kobrien liigahistorian aikana. Kobrilla oli alla katkera neljän pinnan tappio kotona Kouvoja vastaan ja siksikin ensimmäinen voitto satamakaupungin ylpeydestä tuntui makealta. Kobrilla on ollut ongelmia puolustuspelaamisessa sillä omaan sukkaan on tehty eniten pisteitä (90,4/ottelu). Toisaalta Kobrat on itse mättänyt pisteitä toiseksi eniten (89,4), joten puolustuspelaamiseen onkin varmasti joukkue kiinnittänyt fokustaan kaikkein eniten.
– Meillä oli aika kova viikko, kun pelasimme kuuteen päivään kolme ottelua ja olenkin ylpeä siitä miten kaverit jaksoivat painaa kolmannessa pelissä, josta palkintona vielä voitto. Nyt olemme saaneet hieman huilata ja keskittyä harjoitteluun, Crayton toteaa Kobrien sivuilla.
Craytonilla on aseet vastustajan kaatamiseksi.
– Vilpas on hyvää joukkuepeliä pelaava ryhmä, jossa on paljon hyviä heittäjiä. Vilppaan suomalaispelaajat ovat tuttuja ja heidän vaarallisuutensa on joukkueen tiedossa. Oman suolansa tietysti tuo Juho Nenosen paluu Lapuan Urheilutalolle, nyt vastustajan paidassa. Meidän on pystyttävä pärjäämään puolustuspäässä 1 vs 1 tilanteissa ja jokaisen pelaajan on muistettava, että kaikki Vilppaan pelaajat rankaisevat armotta kaaren takaa. Damenilla on ollut hieman flunssaa ja hänen pelikuntonsa ratkeaa ottelun alla, Crayton valottaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä