Korihait hankki amerikkalaislaiturin – jenkillä edessä kuukauden mittainen testijakso
Miesten Divisioona A:n kärkipaikalla oleva Korihait on vahvistanut rivejään amerikkalaislaituri Reginald Brattonilla.
Kokenut, keväällä 30 vuotta täyttävä Bratton on pelannut alkukauden Divisioona B:ssä Namika Lappeenrannan riveissä. Hän saapuu Korihaihin aluksi kuukauden mittaisella lainasopimuksella, joka on samalla ns. try out -jakso loppukauden kestävälle sopimukselle.
193-senttinen Bratton on pelannut Namika Lappeenrannan paidassa kahdeksan ottelua, joissa on syntynyt keskimäärin 22,8 pistettä, 12,5 levypalloa ja 2,4 syöttöä ottelua kohden. Sarjan pistetilastosta mies löytyy toiselta sijalta ja levyritilastossa hän on kolmantena. Brattonin vahvan panoksen siivittämänä Namika on tällä hetkellä Divisioona B:ssa toisena seitsemällä voitolla ja yhdellä tappiolla.
Kuluvan kauden lisäksi Brattonin tililtä löytyy seitsemän Korisliiga-ottelua Tampereen Pyrinnön paidasta kaudelta 2012-13. Tuolloin Bratton tehtaili vain 21 minuutin peliajalla 16,4 pistettä ja 5,4 levypalloa ottelua kohden. Joulukuussa 2012 Suomeen saapuneen Brattonin kausi päättyi ikävästi vain vajaa kuukausi myöhemmin tulleeseen akillesjännevammaan. Korisliigan ohella Bratton pelasi Pyrinnön paidassa myös EuroChallengea, jonka lisäksi hän urallaan pelannut mm. Englannissa, Espanjassa ja Marokossa.
– Joukkueharjoittelua haittaava pelaajapula pakotti meidät vahvistamaan rivejämme nopealla aikataululla ja päädyimme ennalta tuttuun mieheen. Bratton ei tullut puskista kuvioihin, sillä kävimme seuraamassa häntä Namikan paidassa jo kolme viikkoa sitten Turussa. Sen lisäksi olemme saaneet taustatietoja hänestä niin Lappeenrannasta kuin hänen suomalaistaustaiselta agentiltaan, kertoo Korihaiden valmentaja Jarno Nikula Koripalloliiton sivuilla.
Bratton saapui Uuteenkaupunkiin jo keskiviikkona ja saa näin ollen viikon mittaisen harjoitusjakson ennen ensi viikon torstaina pelattavaa kotiottelua HBA-Märskyä vastaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers