Bisons-luotsi hehkuttaa: ”Kolme neljännestä oli uskomatonta”
Bisons otti sunnuntaina elintärkeän voiton VTB-liigassa kotonaan Astanasta luvuin 81-75. Voitto merkitsi loimaalaisille sitä, että pudotuspelipaikka on edelleen omissa käsissä.
Kotijoukkue hallitsi ottelua täysin ensimmäisen puolikkaan ja kävi jopa 18 pisteen johtoasemassa parhaimmillaan. Päävalmentaja Greg Gibson oli ottelun jälkeen haltioissaan pelaajiensa suorituksesta.
-Olen todella ylpeä energiastamme. Ainakin kolme neljännestä oli uskomatonta, Greg Gibson hehkutti seuran verkkosivuilla.
Valmentajaa lämmitti myös sairastuvan tyhjeneminen, kun Mikko Koivisto ja Ville Mäkäläinen pystyivät jo pelaamaan. Myös farmijoukkueesta nostettu Remon Nelson ansaitsi kehut.
-Oli tärkeää, että Mikko ja Ville olivat jälleen mukana. Remon oli loistava. Hän pelasi 15 minuuttia ja antoi kentällä sen, mitä odotimme, Gibson mietti.
Kuuden pisteen voitto tarkoittaa sitä, että tasapisteiden tullen Astanan ja Bisonsin välillä, Bisons on joukkue joka jatkaa keskinäisen piste-eron vuoksi. Astana voitti kotonaan Bisonsin vain kolmella pisteellä.
-Käytin aikalisät lopussa, jotta saimme varmistettua piste-eron eduksemme, Gibson kertoi.
Uutista muokattu 14.12.2015 klo 13.05: Mikko Koiviston nimi korjattu oikeaksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestarisuosikki jälleen niskan päällä
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Taas voitto – New York menee menojaan
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- Mikael Jantuselle surkea tappio