Parin paremman kotipelin jälkeen KTP palasi taas lähtöruutuun, kun se hävisi Kauhajoen Karhulle 83-71 (49-35) Korisliigan kamppailussa Steveco Areenalla perjantai-iltana.

Kauhajoen juna meni heti alusta menojaan, eikä kotijoukkue päässyt mukaan miltään asemalta. Esitys oli väkisin puskemista kuten niin monasti aiemminkin tänä syksynä. Huonon alun jälkeen koko peli oli isäntien osalta takaa-ajoa, joka ei koskaan onnistunut.

KTP:n yllättäjä oli 17-vuotias Vili Nyman, joka sai peliaikaa hulppeat 20 minuuttia, kun sitä ennen perjantaita oli yhteensä vain viisi. Nuorukainen kiitti luottamuksesta ja teki seitsemän pistettä ja napsi kolme levypalloa. Nymanin otteisiin mahtui myös paljon sellaista positiivista, joka ei näy tilastoissa. Nyman teki pelin jälkeen ottelusta vielä oikeaan osuneen analyysinkin.

– Kauhajoki pääsi jo ensijaksolla tekemään liikaa pisteitä, ja Kanervon kolmoset olivat myrkkyä. Meidän olisi pitänyt toteuttaa kentällä niitä asioita, joista etukäteen sovimme. Nyt ajatus karkasi, totesi Nyman KTP:n sivujen mukaan.

KTP:n päävalmentaja Anton Mirolybovilla ei ollut juuri mitään tähdellisempää lisättävää.

– Emme olleet alusta asti ”paikalla”. Aloitimme huonosti ja annoimme pelin avaimet heti vastustajan käteen.

Mirolybov sanoi myös, että KTP oli taas ”uuden tilanteen edessä”. Tällä hän tarkoitti sitä, että Kauhajoki-ottelu oli muutamalle ulkomaan avulle tärkeääkin tärkeämpi testi. Joukkueen jenkkikvartetin täydensi kuntoutuva Sefton Barrett, ja Lamb Autrey oli sivussa. Karhu-pelin piti olla takamies Darren Duncanin viimeinen koeajalla, ja näytönpaikka perjantainen oli myös Barrettille