Bisonsilla edessä kivikova haaste Moskovassa
Biisonien hyvä taistelu ei riittänyt VTB-liigan sarjapisteisiin Saratovissa sunnuntaina, sillä Avtodor kuittasi pinnat pistein 85–75.
Bisons pelaa kuitenkin vielä yhden ottelun ennen joulutaukoa, kun tiistaina vastaan astelee TsSKA.
Moskovan ylpeys johtaa VTB-liigaa ylivoimaisella rekordilla. Yhdestätoista ottelusta vain yksi tappio on saldo, josta muut ovat voineet vain haaveilla. Ainoa kauneusvirhe tuli Nižni Novgorodia vastaan lokakuun loppupuolella. Jos Avtodorin neljän pelin voittoputki oli ennen sunnuntaita vähintään tyydyttävä, on TsSKAn kahdeksan ottelun mittainen tappioton jakso omaa luokkaansa. Biisonien voitto Moskovassa olisikin melkoinen temppu, sillä TsSKA ei ole hävinnyt vielä kertaakaan kotonaan kuluvalla kaudella.
Ranskan maajoukkueen takamies Nando de Colo johtaa joukkueensa pistetilastoa 17,9 pojon keskiarvolla. Parhaan levypallomiehen Nikita Kurbanovin alhainen keskiarvo (5,5) ei kerro niinkään TsSKAn huonoudesta levypalloissa vaan ennemminkin koko joukkueen panoksesta levypallopelaamisen eteen. Milos Teodosicin syöttötilasto 5,9 sen sijaan luo kuvaa yhdestä Euroopan parhaista takamiehistä. Itse asiassa de Colo yhdessä Teodosicin kanssa muodostaa yhden Euroopan kovimmista takakentistä, ehkä jopa parhaan?
Edellä mainittujen lisäksi TsSKAn rivejä komistavat muun muassa Kyle Hines, Cory Higgins ja Vitaly Fridzon. Aaron Jackson on tällä hetkellä loukkaantumisen vuoksi sivussa, joten häntä ei nähtäne Biisoneita vastaan tiistaina.
Ottelu pelataan Moskovassa tiistaina 22.12. klo 18 Suomen aikaa.
Lähde: Bisonsin verkkosivut
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”