Kobrien päävalmentaja: ”Karhu pelasi toisesta neljänneksestä alkaen erittäin hyvin”
Kauhajoen Karhu oli vuoden viimeisenä viikonloppuna kahdesti kilpailijaansa Lapuan Kobria parempi. Sunnuntaina joukkueiden välinen ero oli peräti 31 pistettä, kun Karhu antoi kyytiä lapualaisille luvuin 100-69.
Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen oli tyytyväinen etenkin joukkueensa hyökkäyspään leveyteen.
– Ensimmäisellä kympillä Peltokangas ja Turja toivat Kobrille tehoja penkiltä, mutta en ollut siitä huolissani. Teimme pienen muutoksen puolustamiseen ja se toimi. Lisäksi ekan ja tokan kympin välissä päätimme, ettemme enää puhu tuomareille ja aloimme puolustamaan pelisuunnitelman mukaan. Levypallot jäivät hyvin meille, joten pääsimme juoksemaan. Davis ja Kanervo tekivät alle 10 pistettä, mutta silti kuusi kaveria pääsi yli 10 pisteen, joten hyökkäys toimi erinomaisesti. Puolustuksessa onnistuimme Jonesin kanssa tänä viikonloppuna. Eilen hänelle tuli 22 pelitilanneheittoa ja tänään hän jäi 10 pisteeseen. Tästä lähdetään valmistautumaan Kouvojen kaatoon, Toiviainen miettii Korisliigan verkkosivuilla.
Kobrien päävalmentaja Derrick Crayton näki joukkueensa pelissä puutteita.
– Karhu pelasi toisesta neljänneksestä alkaen erittäin hyvin. Me emme liikuttaneet palloa tarpeeksi, joten emme saaneet hyviä tekopaikkoja. Puolustuksesta puuttui kommunikointi. Olen vilkuillut Karhun tapaa liikuttaa palloa hyökkäyspäässä ja siihen meidän pitäisi myös pystyä. Meidän vahvistukset eivät ole niin kokeneita kuin vastustajan omat, joten heillä on vielä oppimista euro-pelitavassa. Kausi on ollut vuoristorataa, mutta nyt yritämme kääntää kurssin taas ylöspäin. Yritetään olla askel askeleelta parempia, Crayton sanoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”