Kolmosten ennätysmiehellä harvinaisen surkea iltapuhde – kaikki 21 pelitilanneheittoja ohi!
Kuva: Getty Images
Yhtenä NBA:n parhaimpana kolmosten heittäjänä tunnetulle Kyle Korverille sattui yksi hänen uransa heikoimmista heittopeleistä viime yönä.
Korver oli viime kaudella NBA:n tarkin kolmosten heittäjä, mutta viime aikoina ei ole pudonnut. Viime yönä hän yritti kaaren takaa kymmenen kertaa ja kaikki menivät ohi. Lisäksi hän heitti 11 kahden pisteen heittoa, jotka niin ikään eivät löytäneet tietään sukkaan. Korverin ainoat pisteet tulivat kahdesta vapaaheitosta.
Korverilla on menossa epätarkin kausi kuuteen vuoteen. Viime kaudella hän heitti kolmosensa kovalla 49,2 prosentin tarkkuudella, mutta tällä kaudella on uponnut vain 36,2 prosentin tarkkuudella. Erityistä tervanjuontia hänelle ovat olleet viime pelit, sillä sekä kakkosissa että kolmosissa edellisistä 27 yrityksestä vain kaksi on mennyt sisään.
Korver on heittänyt urallaan muun muassa 127 ottelussa kolmosen peräkkäin sisään, joka on samalla myös NBA:n ennätys. Lisäksi hänellä on hallussaan korkein kolmosten heittoprosentti kaudessa, kun hän pussitti kaudella 2009-10 kolmoset peräti 53,6 prosentin tarkkuudella koriin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”