Kansainväliset pelit Bisonsin murheena – ”Taloudellisesti vetovoima on selkeästi Korisliigaa pienempi”

Bisons ei aio luovuttaa vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta.
Bisons julkaisi kotisivuillaan tiedotteen, jossa se avaa yhtiökokouksessa tehtyjä päätöksiä:
Tiistaina 9.2. pidettiin Bisons BC Oy:n yhtiökokous, jolle yhtiön hallitus esitteli toimenpidesuunnitelmansa tilanteen korjaamiseksi. Pääosin yhtiökokous hyväksyi suunnitelman, ja toimenpiteisiin onkin ryhdytty välittömästi.
Joukkueen kokoonpanon suhteen yhtiökokouksen viesti oli selkeä. Vaikka pieniä muutoksia kokoonpanoon tulisikin, on joukkue tässäkin tilanteessa pidettävä kilpailukykyisenä, jotta sen kiinnostavuus ja vetovoima säilyvät edelleen.
Jotta talousahdinkoon ei jouduttaisi tulevina kausina, on Bisonsin mietittävä tarkkaan kansainvälisiin peleihin osallistumisen mielekkyyttä. Laajan pelaajarosterin ylläpito, lukuisat ulkomaanmatkat ja liiallinen määrä otteluita ovat pikkukaupungin joukkueelle turhan raskaita haasteita sekä taloudellisesti että ajallisesti. Taloudellisesti kansainvälisten pelien vetovoima on selkeästi Korisliigaa pienempi, sekä yleisön että sponsorien keskuudessa.
Kansainvälisten pelien aiheuttama kiire ja paine on myös heikentänyt sidosryhmäsuhteita ja kosketuspintaa faneihin, mikä on jo sinällään vakava ongelma. Siksi vahva vaihtoehto tulevien kausien strategiaksi on tietynlainen paluu juurille, paluu siihen arvomaailmaan, jonka varaan Bisons aikanaan syntyi; Yhtä Perhettä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Orastava tappioputki – NBA:n kärkijoukkue vaihtui
- Tuukka Kotin ura on ohi – mestari vaihtuu
- NBA:ssa yllättävä tulos – kärkisensaatiolle turpaan
- Oliver Nkamhoua jatkanut loistavia esityksiään
- Lauri Markkanen hävisi ex-seuralleen
- Lauri Markkasen kausi jatkuu synkästi – kärkiryhmän voittoputki poikki
- Lauri Markkasen Utahin ”unelma” toteutumassa
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- Korisliigan ottelussa erikoinen tapaus – tappelu maskotin kanssa