Seagulls osoitti kovaa kevätkuntoa voittamalla Bisonsin 33 pisteellä tiistaina. Voitolla Gulls pyrähti tasoihin sarjan viidennelle sijalle Pyrinnön kanssa.

Vierasjoukkue otti pelin haltuunsa jo ensimmäisellä neljänneksellä. Timo Heinonen (22/3/1r) osui kolmoskaaren takaa jäätävällä tarkkuudella eikä Bisons pystynyt häntä pysäyttämään. Heinosen koreilla vieraat nousivat viidessä minuutissa 11 pisteen johtoon. Suurimmillaan ero venyi jo 14 pisteeseen. Henri Niemistö (6/3) kavensi neljänneksen lopulla ja Bisons tuli kymmenen pisteen päähän.

Toinen neljännes sinetöi Biisonien kohtalon. Heinonen jatkoi tarkkaa heittotyöskentelyään vastaanpanemattomasti ja Seagulls alkoi saada palloa myös Terrence Watsonille (18/8/4/1r). Ero kasvoi kahteenkymmeneen. Kun vielä Jason Conley (24/8/3/2r) intoutui mättämään kaarelta 9–0, kasvoi kurottava matka jo lähelle kolmeakymmentä. Kun vielä hienosti ottelun aloittanut Niemistö satutti itseään, syveni kotijoukkueen ahdinko entisestään.

– Heinosen Timi oli ensimmäisellä puoliajalla aika kova. Hän upotti lähes kaikki pallot, mihin koski, Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas hehkutti pelin jälkeen Bisonsin sivujen mukaan.

Toinen puoliaika alkoi Tuukka Kotin (24/10/2/3t) näyttävällä alleyoop-donkilla. Watson pääsi kuittaamaan, mutta Eero Aaltonen (4/2/1) osui kaaren takaa. Taisteluilme oli parempi, mutta eroa oli yksinkertaisesti tullut jo liikaa. Oli piinallisen selvää, että Gulls tulisi ottelun voittamaan.

– Peli oli, mitä oli, Greg Gibson kuittasi.

– Vähän erilainen peli tänään, oltiin vajaalla liikkeellä. Vaikka oltaisiin oltu täydellä miehityksellä, olisi ollut tiukkaa voittaa Seagulls, Kotti muistutti.

– Toivotaan, että saadaan loppukaudeksi vähän enemmän miehiä jalkeille, hän jatkoi.

– Nostan hattua Bisonsin jätkille. He pelasivat loppuun asti ja osoittivat, että haluavat taistella, Larkas kehui.

Bisons pelasi ottelun kahdeksalla pelaajalla. Martin Zeno ja PJ Hill olivat mukana esittelyn verran, mutta kentällä heitä ei nähty. Näin ollen kaikki kotijoukkueen pelurit olivat suomalaisia. Varsinkin nuorten miesten esiintyminen keräsi kiitosta.

– Olen erittäin ylpeä nuorista pelaajistamme. He joutuivat kovaan paikkaan lyhyellä varoitusajalla. Lisäksi iso kiitos kuuluu Mikko Koivistolle (11/3/3). Hän tiesi vaikeasta pelaajatilanteestamme ja kysyi voisiko pelata, vaikka ei ihan täydessä kunnossa vielä ollut, Gibson totesi.

Juho-Matti Henttonen (8/2/1) pelasi lähes 27 minuuttia ja Aapeli Alanen (10/6/1) lähes 20 minuuttia. Niemistön peliaika jäi vähäisimmäksi loukkaantumisen johdosta.

Ennen peliä somessa leukailtiin joukkueiden GTD-pelaajien määrästä. Biisoneilla GTD-statuksella oli Zeno-Hill -kaksikko, Seagullsilla viisi miestä. Gulls-luotsi Larkaksella oli tyly vastaus.

– Kaikelle voi naureskella, mutta jos vitsailee toisten loukkaantumisilla tai vaikealla tilanteella, niin pidän sitä aika tyhmänä.

Lähde: Bisonsin kotisivut