Karhu on vahvistanut rivejään 194-senttisellä ja 89-kiloisella Mikko Koivistolla.

Koivisto siirtyy Karhuun Loimaalta, jossa hän pelannut neljällä eri kaudella. Koivisto on tällä kaudella pelannut Biisoneissa Korisliigaa 15:ssa ottelussa. Keskiarvoiksi on tullut 6,3 pistettä, 2,1 levypalloa ja 1,9 syöttöä. Lisäksi hän on tällä kaudella pelannut Venäjän VTB-liigassa 16 ottelua ja niissä tilastoriviksi on muodostunut 7,5/1,3/1,5.

Pian 29 vuotta täyttävä Pussihukkien kasvatti pelasi neljä kautta NCAA:n yliopistokoripalloa UNC Greensboron joukkueessa vuosina 2006–2010. 118 ottelussa peliaikaa tuli 26 minuuttia per peli ja pisteitä syntyi 10 ottelua kohden. Parhaana yliopistokautenaan 2008–2009 hän takoi hiukan alle 30 minuutin peliajalla 12,4 pistettä. Yliopistovuosien jälkeen Koivisto palasi Korisliigaan ja Topoon, jossa hän pelasi kaudella 2010–2011 47 ottelua, tehoilla 11,9/2,3/1,3.

Toposta Koivisto siirtyi Biisoneihin. Loimaalla pelejä on kertynyt 146 kappaletta ja menestystä on tullut kahden kullan ja yhden pronssin verran. Lisäksi jo kuopatusta Suomen cupista tuli kahdesti hopeaa. Tilastollisesti parhaalla loimaalaiskaudella 2011–2012 pisteitä syntyi 12,7 ottelua kohden ja kaudella 2013–2014 Koivisto tikkasi kolmoset sukkaan maagisella 49,5 prosentin tarkkuudella. Koivisto on ennättänyt pelata Korisliigassa yhteensä 194 ottelua ja tehnyt niissä 11 pistettä ottelua kohden. Hyvänä heittäjänä tunnettu Koiviston kolmosprosentti on Korisliigassa yli 40.

Koivisto on tehnyt myös pari reissua ulkomaille. Kaudella 2013–2014 hän pelasi 10 ottelua Turkissa, Gaziantep joukkueessa. Siellä 10 ottelussa syntyi 4,7 pistettä ottelua kohden. Kaudella 2014–2015 hän pelasi Saksassa Frankfurtissa. Pisteitä kertyi 5,5 ottelua kohden. Maajoukkueessa Mikko Koivisto on pelannut 106 ottelua ja tehnyt 5 pistettä ottelua kohden. Koivisto on susijengin mukana ollut niin MM- kuin EM-kisoissakin.

Karhun valmentaja Sami Toiviainen on iloinen uudesta pelaajasta.

– Hienoa saada kokenut suomalainen Karhu-paitaan. Tuo meille vaihtoehtoja ja takaa laatua niin peleihin kuin treeneihinkin, Toiviainen sanoo Karhun sivuilla.

Mikko Koiviston ensi esiintyminen Karhussa on edessä sunnuntaina 6. päivä maaliskuuta, jolloin Karhu pelaa Nokialla.