Salohallin parketilla nähdään lauantaina kello 16.30 alkaen Vilppaan Viikinkimiehistön kauden liigakauden 2015/2016 viimeinen runkosarjaottelu, kun vastaan asettuu Kouvolan Kouvot. Panosta ja latausta ei ottelusta varmasti puutu, sillä molemmat joukkueet taistelevat edelleen runkosarjasijoituksista. Kouvot pelaavat sijoista 2-3 ja Vilpas sijoista 6-7.

Kauden aikaisemmat kolme kohtaamista ovat menneet Vilppaan nimiin lukemin 2-1. Ensimmäinen kohtaaminen Manskarilla meni vielä Kouvoille silloisten isäntien vahvan päätösjakson ansiosta numeroin 87-79 (38-40), mutta tämän jälkeen on kurssi kääntynyt viikinkipurrelle suotuisaksi.

Tammikuun kotiottelua Vilpas johti parhaimmillaan 19 pisteellä ja piti Kouvojen kirivaihteen kurissa. 81-73 kotivoiton sankareiksi nousivat 24 pistettä heittänyt Austin Dufault sekä tupla-tuplan 15 pisteellä ja 11 koriin johtaneella syötöllä operoinut Doug Wiggins.

Helmikuista vierasottelua Manskarilla Vilpas johti parhaimmillaan jo 21 pisteellä, mutta kauden ensimmäisen kohtaamisen tapahtumat ehtivät jo hetken kummitella salolaisfanien takaraivossa. Kouvojen kiri oli kova ja joukkue oli lähellä kääntää ottelun itselleen, mutta Vilpas piti hermonsa Monyea Prattin (22/13) ja Okko Järven (18/3) johdolla ja kairasi lopulta 92-90 (46-39) –vierasvoiton.

Lauantaina Vilppaalla on siis mahdollisuus viedä runkosarjan ottelusarja nimiinsä otteluvoitoin 3-1. Se, jos mikä, antaisi uskoa pudotuspeleihin, mikäli samanaikaisesti Seagulls kärsisi tappion BC Nokian vieraana. Tällöin lauantainen taistelupari kohtaisi toisensa myös puolivälierissä.

Vilpas oli lähellä hakea Kauhajoelta komean ja harvinaisen vierasvoiton keskiviikkona, mutta sarjan kenties kovin kotijoukkue Karhu onnistui lopulta kääntämään päätösjaksolla ottelun kotivoitoksi. Ottelu oli kuitenkin rohkaiseva merkki siitä, että Vilpas pystyy taistelemaan mitä joukkuetta vastaan tahansa, kotona sekä vieraissa.

Keskiviikon ottelu loi myös osaltaan uskoa tulevia puolivälieriä varten. Vilpas tulee saamaan vastaansa joko Karhun tai lauantain vastustajan Kouvot, joten, kuten todettua, lauantain ottelusta voidaan vetää ainakin joitain johtopäätöksiä viikinkiryhmän näkymistä puolivälieriä silmällä pitäen.

– Kouvot on ollut kovassa iskussa viime aikoina (Viimeiset 10 ottelua 7/3). Seppälä on tuonut joukkueeseen yhden huipputason pelaajan lisää. Kouvoilla on heittää kehiin 8 pelaajan kovatasoinen rotaatio, etenkin 1-2 paikat kestävät vertailun minkä joukkueen kanssa tahansa. Gibson ja Kaunisto ovat erinomaisia levypallopelaajia ja asettavat meille kovan haasteen, pyörittelee Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki seuran sivuilla.

– Viimeinen peli aikaa kerätä oppimateriaalia ja hakea kehitystä pudotuspelejä ajatellen. Kauhajoelta saatiin oppia tietyistä asioista. Koetetaan pidentää jaksoja jolloin kontrolli säilyy pelaamisessa, vielä tulee ajoittain hetkiä jolloin pelaamisen perusasiat unohtuvat.