Kreikan pääsarjan viimeisellä kierroksella Matti Nuutisen Arkadikos varmisti pelipaikkansa myös ensi kaudelle voitettuaan kotikentällään Kavalan 74-68 (35-29). Arkadikos olisi joutunut tasapisteissä pistevertailuun Trikallan ja Koroivosin kanssa, mutta Koroivos hävisi oman ottelunsa PAOKille jääden täten yhden voiton Arkadikoksen taakse. Roope Ahosen Kolossos Rodou taas eteni pudotuspeleihin päätöskierroksen tappiosta huolimatta.

Arkadikos pelasi erinomaista puolustusta avausneljänneksestä lähtien, mutta Kavala pysyi iholla kiinni oivan hyökkäyslevypallopelaamisensa ansiosta. Viimeiselle neljänneksellä asteltiin Arkadikoksen 60-49-johdossa ja kotijoukkue kykeni pitämään Kavalan kiristä huolimatta johtonsa loppusummeriin asti.

Nuutinen oli joukkueensa parhaimmistoa pussittaen 6 pistettä ja taistellen 8 levypalloa näppeihinsä.

Seitsemännen sijan runkosarjassa sementoinut Kolossos Rodou ja Roope Ahonen taas hävisivät päätöskierroksella Nea Kifisialle 87-90 (36-53). Kolossos kiri toisella puoliajalla päästen lopulta 3 pisteen päähän kaksi sekuntia ennen loppusummeria.

Ahonen nakutti vaihdosta 22 minuutissa 13 pistettä ja jakoi yhden syötön.

Saksan Bundesliigassa runkosarjan neljäntenä oleva Ludwigsburg ja Shawn Huff selätti kotikentällään Bayreuthin 88-85 (48-48). Ludwigsburg keräsi 8 pisteen johdon päätösneljänneksen puoliväliin mennessä, mutta Bayreuthin kiri toi vieraat parhaimmillaan pisteen johtoon viimeisellä minuutilla. Huff heitti ottelussa yhdeksän pistettä.

Turkin kakkossarjassa Anton Odabasin Denizli Basket karkasi Istanbul DSi:ltä kolmannella neljänneksellä jylläten 70-88 (39-37) -vierasvoittoon. Kolmannes neljännes kirjattiin Denizlille peräti 11-30.

Odabasi käytti vajaat 19 minuuttiaan tehokkaasti heittäen 17 pistettä ja rohmuten 7 levypalloa.

Tuomas Iisalon Craislheim Merlins hakee vielä avausvoittoaan Iisalon komennossa, kun Merlins hävisi Saksan Bundesliigassa Würzburgille 70-81 (35-42).