Kataja julkisti perjantaina uuden päävalmentajansa, kun Bisonsia viime kaudet luotsannut Greg Gibson hyppää joensuulaisten ohjaksiin. Gibson odottaa innolla uutta haastetta ja maisemanvaihdosta.

Yhdysvaltalaislähtöinen Gibson muistettaneen kotoista koripalloa seuranneiden keskuudessa jo pelivuosiensa ajoilta lähes 20 vuoden takaa. Hän esiintyi 10-vuotisen ammattilaisuransa loppupuolella Suomen I ja II divisioonassa Kauhajoen Pesukarhujen/Karhu Basketin väreissä (1999-01).

Valmennusuransa alkumetreillä Gibson löysi tiensä takaisin Kauhajoelle (kausi 2003-04) eikä hän ole Suomesta sen jälkeen muualle katsellut. Amerikkalainen juhli ykkösdivisioonan mestaruutta ja sen tuomaa Korisliiga-nousua peräti kolmesti (2007, 2009 ja 2011) – kahdesti Karhun ja kerran Loimaan Korikonkareiden (sittemmin Bisons) riveissä.

Keväällä 2010 tehty sopimus Loimaalle oli alku harvinaiselle tapahtumaketjulle: kauden 2010-11 päätteeksi saavutetun seurahistoriallisen Korisliiga-nousun kruunasi Suomen mestaruus siitä jo vuoden päästä. Samaan temppuun ei suomalaisen pääsarjakoripalloilun historiassa ollut pystynyt aikaisemmin kuin Helsingin NMKY vuonna 1984. Gibson nimitettiinkin keväällä 2012 Korisliigan Vuoden valmentajaksi.

Hurmio jatkui ja Pantteri-patsas pysyi Loimaalla myös keväällä 2013 ja saman vuoden syksyllä Bisons pelasi ensi kertaa europelejä. Gibson luotsasi joukkueensa kivikovan Eurocupin alkulohkossa erinomaiseen saldoon 5 voittoa ja 5 tappiota – jatkopaikkakin oli todella lähellä.

Gibson ja Bisons pysyivät Korisliigassa mitalikannassa vielä kahtena seuraavana keväänä, 2014 (pronssia) ja 2015 (hopeaa). Päättyneellä kaudella talousvaikeuksista kärsinyt loimaalaisseura selvisi puolivälieriin.

– Viihdyimme perheen kanssa Loimaalla mainiosti. Suurin syy päätökseeni siirtyä sieltä pois oli se, että aika on nyt oikea. Jukka (joukkueenjohtaja Törmälä) kysyi minua ensimmäisen kerran valmentajaksi Katajaan jo noin 10 vuotta sitten ja itse asiassa Heiska (ex-päävalmentaja Heinonen) soitti minulle 17 vuotta sitten USA:han ja tiedusteli haluaisinko pelata Joensuussa, Gibson kertoo Katajan sivuilla.

– Kataja on todella korkealuokkainen organisaatio ja olen erittäin innoissani tästä mahdollisuudesta. Joukkueen pelaajatilanne on valmiiksi hyvä ja Tuukan (Kotti) mukaan saaminen on tietysti iso plussa.

Gibsonin saldo Korisliigassa on 259 runkosarjaottelua, joista joukkueensa (Karhu Basket kausina 2007-08 ja 2009-10 sekä Bisons Loimaa 2011-16) on voittanut 156 (60 %). Pudotuspeleissä hän on poistunut voittajana 33 kertaa 51 ottelusta (voittoprosentti erinomainen 65). Kun tarkastellaan Korisliiga-päävalmentajia, joilla on kokemusta vähintään 50 pudotuspeliottelusta, vain Espoossa urakalla kultaa huuhtoneen Mihailo Pavicevicin voittoprosentti (69) on parempi kuin Gibsonilla.

Eurocupin (2013-14) lisäksi Greg Gibson on luotsannut Bisonsia kahden kauden ajan (2014-16) kovassa VTB United -liigassa. Kaikkiaan tilillään on 70 kansainvälistä ottelua, joista voittoon on päättynyt 22 (31 %).

Yliopistonsa University of South Carolina Aiken on osoittanut kunnioitustaan jäädyttämällä Gibsonin pelinumeron vuonna 1992 sekä kutsumalla hänet kunniagalleriaansa (USC Aiken Hall of Fame) vuonna 2007.

Työparikseen Kataja Basketissa Gibson saa tutun Tuomas Ojan, joka on toiminut miesten edustusjoukkueen apuvalmentajana kahden edelliskauden ajan.

– Nyt on aika kääriä hihat ja alkaa töihin. Tavoitteenani on käydä jälleen myös Las Vegasin -leirillä tarkkailemassa ulkomaalaispelaajia. Pidän tärkeänä, että pääsen tapaamaan mahdollisia vahvistuksia myös henkilökohtaisesti ennen rekrytointipäätöstä ja saan tutustua pelaajan persoonaan, Gibson suunnittelee.

– Odotan ennen kaikkea, että pääsen treenauttamaan uutta joukkuettani. Viimeisen parin kauden aikana pelasimme niin paljon otteluja, että harjoitukset menivät usein vain loukkaantumisten välttelyksi.

– Joensuuhun muutan elokuussa. Käytännön syistä perhe jää ainakin aluksi Pirkkalaan, uusi päävalmentaja päättää.