Katajan toimitusjohtajaksi palaava haluaa kehittää toimintaa edelleen – ”Mahdottomasti potentiaalia”
Kataja Basketin historian ensimmäisenä virallisena toiminnanjohtajana vuodet 2013 ja 2014 toiminut Riku Tapio palaa elokuussa tuttuihin maisemiin.
Hän jätti Joensuun alkuvuodesta 2015 ja siirtyi kotikaupunkiinsa Kotkaan, jossa on siitä lähtien työskennellyt jalkapallojoukkue FC KTP:n toimitusjohtajana.
Tapion seuraajaksi Kataja Basket kiinnitti vuosi sitten Ville Tuomisen, joka hoiti pestiä yhden kauden.
– Olen viihtynyt Kotkassa ja KTP:ssä äärimmäisen hyvin ja nauttinut siitä, että olen saanut olla mukana viemässä seuraa eteenpäin, Tapio kertoo Katajan sivuilla.
– KTP on hieno seura, samoin sen ympärillä toimivat ihmiset. Valitettavasti urheilun toimintaympäristö Kotkassa on muuttunut melko haastavaksi ja samaan aikaan tuon muutoksen kanssa Kataja tarjosi minulle omaa pakettiaan.
– Palaset loksahtivat paikoilleen loppujen lopuksi melko nopeasti. Tunnen Katajan toimintaympäristön ja seuran toimintakulttuurin. Toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset ovat kohdillaan ja toiminnan kehittämisessä on siltikin vielä mahdottomasti potentiaalia, hän uskoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestarisuosikki jälleen niskan päällä
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Taas voitto – New York menee menojaan
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä