Suomen 17-vuotiaat taipuivat Kiinalle MM-kisoissa – ”Meillä loppui energiat toisella puoliajalla”

Suomen 17-vuotiaat pojat marssivat MM-kisojen sijoitusottelussa puoliajalle kymmenen pisteen johdossa 37-27, mutta Kiina kiri ohitse vahvalla kolmannella neljänneksellä. Läkähtyneet suomalaiset joutuivat katsomaan vierestä, kun Kiina pääsi määrätietoisesti kohti koria voittaen lopulta 77-57. Tappion myötä Suomi pelaa ylihuomenna 11. sijasta Dominikaanista tasavaltaa vastaan.
Suomi oli kontrollissa läpi ensimmäisen puoliajan keräten 10 pisteen johdon puoliajalle. Pitkän turnauksen verot näkyivät puoliajan jälkeen, kun suomalaisten jalat nousivat heikosti ja samalla Kiina hyökkäsi ahnaasti kohti koria saaden suomalaiset virhevaikeuksiin.
Kiina oli dominoiva kolmannen neljänneksen, jonka he veivät numeroin 26-7. Kiina onnistui passivoimaan Suomen pelin, eikä suomalaisilta löytynyt enää paukkuja loppukiriin.
– Kaikki kunnia Kiinalle, he pelasivat todella hyvän toisen puoliajan ja olivat 40 minuutin jatkumossa parempia. He pelasivat sillä tavalla, kuin heidän kannattaakin pelata, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Meillä loppui energiat toisella puoliajalla. Kiina sai omien onnistumistensa kautta uskoa tekemiseensä. Kiina pyrki korille, sai meidän virheet täyteen, minkä myötä momentum siirtyi heille. Sen jälkeen he pystyivät kurinalaisesti pitämään homman paketissa.
Suomen pistekärjet olivat Miika Heinonen (11/6/3 syöttöä) ja Tuukka Jaakkola (10/1). Kiinan parhaimmistoon kuuluivat Yibo Wang (21/4/3) ja Peidong Chen (16/8/4).
Suomi pelaa 11. sijasta ylihuomenna Dominikaanista tasavaltaa vastaan.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Boston kavensi välieräsarjan
- Susiladies-peluri palaa tuttuihin maisemiin – ”Pelityyli ja kaupunki ovat tuttuja”
- Suomalaislupaus siirtyy Saksaan pelaamaan – ”Erinomainen mahdollisuus”
- Susijengi kerää nuoret maajoukkuelupaukset yhteen – ”Tulevaisuuden Susijengi-pelaajille mahdollisuus hakea maaottelukokemusta”
- Suomalaiskaksikko pääsi juhlimaan sarjanousua – ”Kieltämättä ihan kova saavutus”
- Susijengin sentterin kausi katkesi ikävästi loukkaantumiseen – ”En enää ehtinyt päästä rytmiin”
- Suomalaislupaus siirtyy Saksaan pelaamaan – ”Erinomainen mahdollisuus”
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Susijengi kerää nuoret maajoukkuelupaukset yhteen – ”Tulevaisuuden Susijengi-pelaajille mahdollisuus hakea maaottelukokemusta”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Suomalaiskaksikko pääsi juhlimaan sarjanousua – ”Kieltämättä ihan kova saavutus”
- Boston kavensi välieräsarjan
- Susiladies-peluri palaa tuttuihin maisemiin – ”Pelityyli ja kaupunki ovat tuttuja”
- Boston piti kautensa elossa