Sudenpentujen energiapakkaus: ”Kolme kovan tason kansainvälistä peliä edessä”
EM-alkulohkonsa ikimuistoisiin Espanja- ja Ranska-voittoihin päättänyt Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue joutui keskiviikkoiltana pettymään, kun Liettua pudotti Suomen alempaan loppusarjaan. Sudenpentujen energiapakkaus Arttu Saarijärven, 20, mukaan joukkueen prioriteetti on nyt varmistaa paikka A-divisioonan EM-kisoissa kotiyleisön tuella.
Neljännesvälierän päätyttyä Saarijärvellä oli vielä vaikeuksia sanallistaa tapahtuneen kulkua.
– Pitää prosessoida kunnolla. Ottaa päähän hirveästi. Meillä oli ihan ok eka jakso ja lopussa saatiin hyvä tsemppi päälle, mutten vielä tiedä, mitä toisella neljänneksellä tapahtui, Saarijärvi muotoilee Koripalloliiton tiedotteessa.
– Mikään, mitä Liettua teki, ei tullut yllätyksenä. Me tiedettiin, että Liettua rankaisee jokaisesta nukahduksesta. Me ei oltu se joukkue, mikä voitti Espanjan, ja se näkyy nyt taululla.
EM-kisojen pelijärjestelmän raadollisuus ja armollisuus on siinä, että välipäivät ovat harvassa ja ottelut seuraavat toisiaan.
Sudenpentujen seuraava koitos on luvassa perjantaina, jolloin vastaan asettuu alemman loppusarjan avausottelussa Slovenia. Voittamalla Slovenian Suomi varmistaa paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa myös ensi kesäksi, kun taas tappiolla Suomen on voitettava kaksi viimeistä otteluaan A-divisioonapaikkansa säilyttääkseen.
– Jotain se kertoo tämän turnauksen tasosta, että alemmassa loppusarjassa pelaa Serbia, Slovenia ja Ranska. Meillä on vielä kolme kovan tason kansainvälistä peliä edessä ja niistä halutaan ottaa kaikki mahdollinen irti, Saarijärvi muotoilee.
– Haluamme, että seuraavatkin ikäluokat saavat pelata EM-kisoissa ja nyt meidän on laitettava kaikki fokus perjantain otteluun. Uskon, että saamme myös Pasilaan fanit tueksemme.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers